Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

KAUKOKAIPUU

26.11.2009

who can prove me wrong?




Aloin eilen miettimään tulevaisuuttani. En suinkaan pidä sen suunnittelusta, ellei kyseessä olisi matka, opiskelu tai oleilu jossain toisessa maassa. En tiedä mistä tai keneltä olen tämän ainaisen levottomuuden perinyt, mutta voin kertoa sen rassaavan minua välillä todella paljon. Vanhempien mielestä minun pitäisi tehdä nyt töitä, mutta miksi kaikki muu houkuttelee minua enemmän! Siksi, että olen nyt nuori ja mielestäni minun pitäisi tehdä nyt sellaisia asioita, joista unelmoin ja jotka ovat myöhemmin ehkä liian mahdottomia toteuttaa. Toisaalta minun ei kannattaisi suunnitella yhtään mitään, mutta koen helpottavaksi tekijäksi sen, että voin purkaa ajatukseni tänne ja keskustella asiasta näin itseni - myös teidän - kanssa. Matun tsekkaillessa vaihtopaikkoja pienet neulat pistelevät minua kaiken aikaa. Muistan miten ihanaa oli olla tuossa tilanteessa! Ja vielä ihanempaa, kun hakupaperit oli palautettu. Sitä riemua ei voi edes kuvailla, kun sain tietää päässeeni Faenzaan.

Matun vaihto sijoittuu todennäköisesti vuoden päähän keväälle. Kevät oli oman vaihtonikin ajankohta ja Suomen loskakelit ovat jotain aivan muuta, mitä haluan kokea. Olen miettinyt monia vaihtoehtoja tuolle ajankohdalle - päästäisin murun kernaasti yksin vaihtoon, mutta toisaalta olisi hauska lähteä työluvalla mukaan (kuten ihana pikkuserkkuni Laurenzia). Toisaalta kaipaan niin hirveästi Italiaan, että voisin tsekkailla mitä mahdollisuuksia se minulle tarjoaa. Tasapainottelen nyt toisaalta isojen, toisaalta sellaisten asioiden kanssa, joista ei kannata huolehtia. Asioilla on tapana järjestyä enkä usko, että persposkiini läimäytetty onnenpotku tälläkään kertaa feilaisi. Sanoisinko siis, että luotan pers'tuntumaani. Ja sillä tuntumalla ollaan menty jo aikamoisen pitkälle.

Toisaalta voisin vain lähteä reissaamaan joksikin aikaa, mutta haluaisin pidemmälle ajalle jonkin päämäärän. Haluaisin kuluttaa energiani johonkin hyödylliseen, minkä vuoksi olen katsellut mahdollisia kursseja tai työleirejä myös CIMOn kautta. Mutta jos olen töissä, ei tämä onnistu! En myöskään pääse yli mahdollisesta jatkokoulutuksesta. Haluan Taikkiin ja samalla haluan olla töissä. En voi tehdä molempia yhtä aikaa enkä ole vielä edes päässyt Taikkiin. Sen takia tämä "huolehtiminen" onkin turhaa, mutta kuten sanoin, sen aukipurkaminen helpottaa itseänikin.

Mikä opiskelussa eniten askarruttaa, on rahallinen tilanne. Tukikuukausia on jäljellä vielä maisteriopintojen verran, mutta jäljelle jäävät silti asuminen, ruoka, menot, kaikki. En kuitenkaan pelkää ottaa sitä riskiä. Mitä jos vain tekisin töitä nyt, säästäisin ylimääräiset euroopan reissut (pariisi, manchester ym muut) ja pistäisin rahat jemmaan. Ja hakisin Taikkiin ja mahdollisesti aloittaisin opinnot ensi syksynä. En tiedä yhtään mitä haluan, sillä haluan kaiken yhtäaikaa!

Pers'tuntumani käskee minua hakemaan Taikkiin ja sen siis teen. Sen totesin juuri tämän kirjoitettuani - eilen olin vielä varma, että hakeminen saisi odottaa. Huh, tästä se rumba sitten alkaa, voi pojat.

Tunnisteet:

25.11.2009

all around the world




Ajattelin ommella matulle ja minulle samanlaisen tyynyn (vähän vielä hienomman, tietenkin) ja reitittää siihen kaikki meidän yhteiset reissut - Tallinnan, Tarton, Riikan, Bremenin, Lontoon, Amsterdamin, no tietty Rukan (onhan Suomikin saatava listalle) sekä tulevat Milanon, Bolognan, Faenzan ja Imolan. Taitaa tyyny mennä joistain kohdista hieman sekavaksi (eikai?), mutta käsin kirjomalla saan varmasti siistiä jälkeä. Ja mikä parasta - voin päivittää tyynyä aina uusien reissujen jälkeen !

Tunnisteet: ,

i know i cannot turn back




Eilen oli muutenkin hyvä päivä, mutta kotiin päästyäni matu pudotti aikamoisen pommin - EasyJet alkaa lentämään helmikuusta 2010 väliä Helsinki-Pariisi sekä Helsinki-Manchester ! Ja hintaa on edullisimmillaan huimat 29€ suunta, voi pojat !

Pariisi on pyörinyt mielessä vasta tovin ja mikä jottei en lähtisi tuolla hinnalla tarkistamaan rakkauskaupunkia vaikka pidennetyksi viikonlopuksi. Onko kenelläkään mitään hyviä vinkkejä missä kannattaa käydä? Entä kuinka kauan paikan päällä pitäisi olla, minkälaista siellä on? Ihanaa varmasti, mutta kuulisin mielelläni joidenkin muiden reissaajien kommentteja Pariisista. Eli jos sinulta löytyy kokemuksia, feel free to write!

Manchester kiinnostaa myös. Tämä on kylläkin hieman vaarallista varallisuuden puolesta, mutta toisaalta koskaan ei voi tietää miten kauan halpalentoja lennetään (kyllä, olen jonkin verran skeptinen niiden pitkän elinkaaren suhteen) joten.. Onneksi olen töissä. Viikonloppureissu Pariisiin menee siis ehdottomasti tilaukseen, Brittejä voisin katsoa uudelleen ensi syksynä, kun pikkusisko aloittaa kolmivuotiset opinnot jossakin hienossa nykytanssin oppilaitoksessa. En muista sen tarkemmin, mutta haettuaan kolmeen eri kouluun, olisi siskoni päässyt niihin kaikkiin. Eli eikun valitsemaan se oppilaitos, jossa koreografin opinnot aloitetaan. :) Voin kertoa, että tulen vierailemaan Brittilässä usein ja mielelläni.


Lontoon syksy 2008

Tunnisteet: , , ,

24.11.2009

perugia-toscana

[Ystäväni kysyi minulta miten valitsin kaupungit, joissa reissasin. Sormen tökkääminen karttaan on aina hyvä vaihtoehto, harrastin sitä paljon Italiassa halpojen kulkuyhteyksien vuoksi. Perugian valitsin Siennan ja Pisan vuoksi. Toisin sanoen Perugia tuli mukaan tutkiessani reittiä kaltevan tornin ja kuuman kukkulan luokse - opiskelijaelämältään vilkas pääkaupunki houkutteli minut tottakai kyläilemään.]


Kuten joku jo saattoi Farmhousen kotisivuilta huomata, on vanhasta maatilasta kunnostettu hostelli voittanut kaksi ykköspaikan palkintoa Hostelworlds.comin käyttäjien rankkaamina. Hostelworld.com on ollut oma suosikki aina, enkä ole toistaiseksi kokenut mitään muuta saittia niin hyväksi ja helppokäyttöiseksi.


Pienenä vinkkinä : löytäessänne jonkun mukavan hostellin samaiselta saitilta, tsekatkaa ennen varausta googlen avulla josko hostellilta löytyisivät omat kotisivut - niiden kautta huoneita varatessa et menetä muutaman prosentin varausmaksuja, joita Hostelworlds velottaa.


Olen hyvin sosiaalinen ja uusien ihmisten kanssa helposti toimeentuleva reissaaja. Nautin uusien ihmisten kanssa tutustumisesta - et voi koskaan tietää mitä annettavaa heillä on. Farmhousessa tutustuin Rhoshniin, Manhattanilla asustelevaan jenkkityttöön, joka oli vuodenmittaisella reissulla ihan itsekseen. Kuuntelin huokaillen miten hän kertoi työskentelevänsä vapaaehtoisena hostelleissa, rruokapalkalla sieni-, peruna- tai hunajafarmeilla - missä ikinä keksikään tai mistä ikinä löytyi töitä. Ja näin hän pidensi reissuaikaansa - säästämällä majoituskulut ja ruokakustannukset. Pesämuna vuodelle oli kuitenkin kasassa, mutta mikäs sen mukavempaa kuin autella hostellin jokapäiväisissä puuhissa ja ottaa uusia reissaajia taloon? Neljän päivän aikana ehdimme käydä yhdessä pyöräilemässä (farmilta sai fillareita lainaan), ihmettelemässä kaupunkia ja ottamassa aurinkoa. Kokattiin pastaa ja viettää mahtavia pizzakemuja (myöhemin muutama kuva), joita Farmhousella on tapana järjestää tuon tuosta.





Perugiareissuni toisena päivänä hostelliin saapuivat Daniel sekä hauska ja kohtelias ystävänsä, joka ei puhunut sanaakaan englantia, ja jonka nimeä en valitettavasti muista. Tai no, en oikeastaan ollut koskaan varma koko nimestä, Daniel lausui sen aina niin nopeasti. Daniel kuitenkin puhui englantia - vieläpä hyvin italialaisiin nähden - ollessaan töissä kansainvälisessä logistiikkayhtiössä. Päivän Perugiakierroksen, illan turinoiden ja muutamien viinilasillisten jälkeen olimme päätyneet siihen, että meillä kolmella oli yhteinen määränpää - Siena ja Pisa. Aikomuksenani oli ollut hypätä aamujunaan kohti Siennaa, mutten todellakaan kieltäytynyt poikien tarjoamasta kyydistä Toscanan peltomaisemien läpi - vieläpä Montepulcianon kautta - perille.




Perugia (Umbrian alueen pääkaupunki) on aiemmista reissukohteistani - Italiassa - poiketen korkean kukkulan päälle rakennettu kaupunki, joka tunnetaan suklaastaan sekä vuotuisista suklaafesteistään (joille en valitettavasti päässyt, mutta aion vielä!). Jotkut teistä saattavatkin olla tuttuja Peruginan Baci -suklaan kanssa? Jos ette, maistakaa. Sitä saa Suomestakin (mikä on omanlaista "koti-ikävää" potevalle reissaajalle lohdullinen asia). Tiedättehän miten helppo makuja ja tuoksuja on yhdistää paikkoihin, asioihin ja ihmisiin? Bacin kanssa palaan joka kerta Perugiaan, tarkemmin sanottuna keskuskadun sen puoleiseen reunaan, josta aukeaa näkymä alas laaksoon.





Perugiasta löytyy myös synkkä, jännittävä ja oikeasti pelottava ja SYVÄ etruskien aikainen kaivo, jonka seinät vuotavat edelleen vettä. Sisällä on märkää, pimeää ja ahdistavaa. Rauhaton vesi juoksee ja tippuu alas kaiken aikaa ja en varmasti ollut ainoa, joka luuli seinien poksahtavan ja kaivon täyttyvän jälleen vedellä minä hetkenä hyvänsä.


Illalla eksyttiin vielä torilla järjestettyyn Berlusconi-vastaiseen tapahtumaan. Täällä laulettiin, tanssittiin, juotiin (sivistyneesti, kuten italiaanot aina - tämä oli siis perhetapahtuma) ja naurettiin miimikoille ja puhujille, jotka peittivät kasvonsa Berlusconi-naamareilla ja nolasivat itsensä katsojien edessä. Berlusconimaista? Kyllä.


Ma ci sentiamo dopo !

Jatkan siis aiheesta myöhemmin,

meillä on vielä pitkä matka edessämme.


Tunnisteet: , , ,

23.11.2009

Faenza-Pesaro-Perugia

Samalla kun matu tutkii mahdollisia vaihtopaikkoja Kanadasta, (tai muualta maailmalta, ei ole vielä täysin varma tulevasta vaihtokohteestaan) fiilistelen viimevuotisilla erasmuskuvillani Italiasta. Perugia on ehdottomasti yksi Top3 paikoistani, ja voin vain todeta palan sydämestäni jääneen ikuisiksi ajoiksi lomailemaan Torre Poggion kukkulalle. Kaipaan kovin takaisin ja toivon voivani - miksen voisi? - vierailla ystävieni luona ensi vuonna!

Muistan hyvin sen aurinkoisen torstaiaamun, jolloin hiivin ulos yhteisestä kämpästä Nikon ja Kaisun vielä nukkuessa. Lapun jätin toki pöydälle, vaikka tiesivätkin minun lähtevän reissuun pidennetyksi viikonlopuksi. ISIAssa opiskelu oli juuri niin iisiä ja lungia, mitä italialaisesta koulusta voi kuvitella. Sen vuoksi reissasin melkein joka viikonloppu lähellä ja vähän kauempanakin.

Aurinko paistoi ja aamujuna lähti seitsemän jälkeen kohti Perugiaa. Söin tyytyväisenä eväitäni, kunnes joku murjaisi minulle iloisesti "Moro!". Hyvä etten nykäissyt vaaleaa leipää kurkkuuni - niin huvittavalta ja samalla kovin kotoisalta tuo ääni kuulosti. Marzo jäi Pesarossa pois, mutta ehdittiin silti jutella jokunen tovi siitä, miten hänen ystävänsä olivat parhaillaan Lappeenrannassa vaihdossa. Kyllä maailma on oikeasti pieni, se on huomattu niin monta kertaa. Ja mikä oli kiinnittänyt Marzon huomion, oli rinkassani komeileva (niin no) suomalainen FINLANDIA VODKA -kangasmerkki, hahah. Merkin ostin muuten Joutsan Joutopäivien rompetorilta edellisenä kesänä.

Junaa vaihdoin Pesarossa - kaupungissa, jolla on yksi maailman kauneimmista rantaviivoista. Marzon jäädessä asemalle jatkoin yksin matkaani kohti Perugiaa, taivaallisen suklaan kaupunkia. Enkä olisi ikinä kuvitellut voivani nauttia rantaviivan läheisyyden vain parin metrin päässä junan avonaisesta ikkunasta - niin läheltä merta raiteet parhaimmillaan myötäilivät.


Pesaro

Pesaron ohitettuamme alkoivat maisemat muuttua
yhä jyrkemmiksi ja voi sitä, joka joskus saa
pyyhkiä sormen- ja nenänjälkeni pois
junan ikkunasta.
Maisemat olivat kertakaikkisen upeita!

***
Perugiaan saavuttuani hyppäsin bussiin ja suunnistin kohti Perugia Farmhouse Backpacker Hostellia. Mitä olinkaan ymmärtänyt tai kuvitellut hostellin varalle .. Kaikki olivat potenssiin kolme. Hostelli oli enemmän kuin osasin odottaa. Idyllinen, eläinrakas, vanha, tunnelmallinen, omalla hellyttävällä tavallaan rosoinen majatalo, jonka pihalla vuosikymmeniä paikkaansa pitäneen ja toimivan kiviuunin ääreen istahdin odottamaan hostellin henkilökuntaa. Ja kukas sieltä ensimmäisenä saapuikaan minua moikkaamaan, kuin farmin oma suloinen kissinpentu :)


Minä odottelin puolisen tuntia hostellin isäntää Manuelea,
jonka jälkeen tarina vasta alkaa.
Tässä kuitenkin kuvia Farmhousen pihapiiristä,
jatkan postausta huomenna akselilla
Perugia-Toscana-Siena :)



Kauniimpaa viewiä omasta ikkunasta voisi hakea?

Tunnisteet: , ,

i know where's the hidden treasure





Tunnisteet:

it's a free ride, it's a free life

[Assume nothing.
Plan for everything.
And then plan some more.]



Ilokseni luin, että National Geographic on ostanut Madventuresin tv-oikeudet. Kolmas tuotantokausi pääsee siis levitykseen National Geographic Adventure -kanavalla. Whoa! Olen edelleen sitä mieltä, että suomenkielinen mädi toimi paremmin, mutta toisaalta röyhistelen rintoja suomipoikien puolesta, sillä ohjelma on tähän mennessä hankittu kaikkineen 189 maahan.

***

Älkää ihmetelkö archieves -osion lyhentymistä - piilotin vanhimmat tekstit, jotta voisin käydä ne rauhassa läpi ja julkaista päivitettyinä versioina luettavaksenne. :) Oikeaan reunaan ovat myös ilmestyneet reissattujen maiden flagit sekä "etsi blogista" -osio, jonka avulla voitte (etenkin tulevaisuudessa, kun tekstejä on enemmän) hakea postauksia omista mieltymyksen kohteistanne, tietystä maasta yms. Koen tuon mukavemmaksi vaihtoehdoksi kuin tagi-listan, joka on omaan silmään aina kamalan sekava ja sotkuinen. Toivottavasti työkalusta on siis hyötyä ja jos joku tarvitsee koodia omaan blogiinsa, kysykää minulta! :) (tämä lähinnä, jos käytätte itse koodattuja pohjia ettekä bloggerin omia layouteja)

***

Löydettyäni Panda Kicks -blogin ja vaihdettuani muutaman sanan bloggaajan kanssa, olen mielessäni palannut takaisin Italian Perugiaan, ex tempore automatkaan läpi Toscanan viinikukkuloiden, Montepulcianoon sekä Sienaan. Postaan aiheesta enemmän hieman myöhemmin omien kuvien kera.




Tunnisteet: , ,

20.11.2009

I'm Always Here For You, Honey


Pelkään menettämistä. Ja yhtä paljon vihaan unohtamista. Sen vuoksi yritän vaalia ja hoitaa suhteitani mahdollisimman paljon. Useimmiten se kuitenkin sattuu kohdistumaan kaukana (ulkomailla) asuviin ystäviini. Joskus se kuitenkin tuntuu todella epäreilulta, sillä koen käytökseni/yhteydenpitoni vievän liian paljon aikaa kotomaassa asuvilta ystäviltäni. Jyväskylä on periaatteessa yhtä kaukana kuin Italia tai vaikka Uusi-Seelanti - molemmat ovain yhden puhelinsoiton päässä, right?. Haluavan pitää yhteyttä ystäviini "täällä ja tuolla", mutta se "tuolla" tuntuu vievän yhä enemmän aikaani. Miksi? Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö ajattelisi teitä suomalaisia ystäviäni. Harmittavan usein huomaan kuitenkin tuumivani "ehdin kyllä myöhemminkin" tai "soitan vaikka huomenna".



Tämän vuoksi - ja serbialaisen ystäväni Milan kanssa vaihdettujen ajatusten innoittamana - aloitan kamppiksen itseni kanssa. Ristin sen nimellä Nella vs. Facebook.

Lupaan soittaa/viestittää/kirjoittaa (muualla kuin fb:ssä) viikottain jollekin ystävistäni, josta en ole kuullut aikoihin (tai vaikka vain viikkoon, ei sen niin väliä). Ja jotta kaverikamppis jatkuisi (tai innostaisin jonkun muunkin mukaan), aion infota sen tuloksista täällä. Kirjoitan näistä ihmisistä myös jonkin yhteisen tarinan, muiston tai kommelluksen. Olen niin täynnä sitä, että virtuaalielämä menee nykyään kaiken realistisen edelle. En kuitenkaan parjaa tai hauku fb:tä, päinvastoin! Fb on hieno yhteinen kanava, mutta sen rooli "ainoana kanavana" ärsyttää minua. En siis kohdista näitä tuntemuksia muihin ja tai pidä sellaisia ihmisiä huonoina ystävinä, jotka pitäisivätkin yhteyttä enimmäkseen fb:n kautta. Kuulunhan minäkin heihin! Siihen vaan tulee nyt muutos, sillä istuessani koneen äärellä kaiket päivät töissä ja kotona, tulen hulluksi. Haluan olla ihmisten kanssa. Haluan nauraa, jakaa tunteita, katseita, kosketuksia ja kaikkea sitä, mitä en virtuaalisesti pysty.

Eikä tämä tarkoita sitä, että olisin jollakin "vieroituksella" fb:stä. En ole riippuvainen fb:stä. Haluan vain enemmän normaalikontakteja, sillä huomaan päästäneeni itseni liian helpolla pitäessäni yhteyttä vain fb:ssä. Catch it? :)

Haluan pitää ihmiset lähelläni. En halua päästää teitä menemään, sillä jokaisesta teistä minulla on muistoja, joita vaalin syvällä sisimmässäni enkä halua niiden ikinä katoavan. Sanoinko jo, että inhoan yli kaiken unohtamista?




Tunnisteet:

19.11.2009

What a Feeling

Löysin vihdoin sen fiiliksen, jonka kadotin useampi kuukausi sitten ja jota olen metsästänyt takaisin jo pidemmän aikaa.

Olen monet kerrat avannut Kaukokaipuun saamatta minkäänlaista tekstiä aikaiseksi. On varmasti sanomattakin selvää, että se on harmittanut minua välillä jopa turhauttavan paljon. Mihin on kadonnut se ilo ja into reissausbloggauksesta? Mitä on tapahtunut, kun en saa aikaiseksi/viitsi/jaksa kirjoittaa niistä ihanista asioista mitä tapahtui, upeista paikoista, herkuistaa joita maisteltiin, kahviloista joissa kävin, nähtävyyksistä tai ihmisistä joita tapasin? Tämä on pahimillaan jopa hävettänyt minua ystävieni tietäessä kuinka into travelling olen.

Ostin eilen uusimman Kotivinkin (101 valintaa -jutun takia), mutta pääsin paneutumaan siihen vasta aamulla bussissa mennessäni töihin (maria oli illalla kylässä + tein kotisivuja korusuunnittelijaystävälleni). Luin artikkelia Portugalin Portosta - mikä ei itsessään tehnyt minuun vaikutusta - ja jotain tapahtui. Nostin katseeni lehdestä ja katsoin ulos bussin ikkunasta. Heräsin siihen missä olen, mitä teen ja missä haluaisin seuraavaksi reissata.

Asun Helsingissä, jossa on kaikkein kauneinta juuri pimeinä
syys/talviaamuina kaupungin satojen ja tuhansien valojen ansiosta.
Ei satanut.
Sää oli miellyttävä.
Hietsuntori oli hiljainen ja meri vieressä tyyni,
suuret nostokurjet olivat vielä hiljaa paikallaan.
Valot kimmelsivät veden pinnasta.

Koin jonkinasteisein elämyksen ja luulen vihdoin tajunneeni, että asun _oikeasti_ Helsingissä. Muutto ja muutokset saavat minut aina innostuneeksi, inspiroituneeksi ja iloiseksi. Tapahtuiko se nyt vasta? Toisaalta kotiutuminen uuteen paikkaan vie aina aikaa.. Kyllä, luulen sen tapahtuneen nyt. Ja tuo kutina väritettynä sillä, että vietetään Joulun välipäivät ja UV Italiassa. Sheikkasin bussissa enemmän, mitä omissa valmistujaisissani.

Olen älyttömän mielettömän super hyvällä tuulella. Töissä minun toivottiin jatkavan ja hakupaperit ovat matkalla johtoon. Assarin pesti vaihtuisi todennäköisesti suunnittelijan rooliin, mutten kilju ennenkuin soppari on nokan edessä. Hienoahan se olisi - pystyisin rahoittamaan uudet, tulevat reissut. (;

ps. Layout on vielä kesken, no worries. Ajattelin myös vaihdella aina aika ajoin bannerin tilalle eri muiston matkoiltani pienen tekstipätkän kera. :*