Faenza-Pesaro-Perugia

Samalla kun matu tutkii mahdollisia vaihtopaikkoja Kanadasta, (tai muualta maailmalta, ei ole vielä täysin varma tulevasta vaihtokohteestaan) fiilistelen viimevuotisilla erasmuskuvillani Italiasta. Perugia on ehdottomasti yksi Top3 paikoistani, ja voin vain todeta palan sydämestäni jääneen ikuisiksi ajoiksi lomailemaan Torre Poggion kukkulalle. Kaipaan kovin takaisin ja toivon voivani - miksen voisi? - vierailla ystävieni luona ensi vuonna!

Muistan hyvin sen aurinkoisen torstaiaamun, jolloin hiivin ulos yhteisestä kämpästä Nikon ja Kaisun vielä nukkuessa. Lapun jätin toki pöydälle, vaikka tiesivätkin minun lähtevän reissuun pidennetyksi viikonlopuksi. ISIAssa opiskelu oli juuri niin iisiä ja lungia, mitä italialaisesta koulusta voi kuvitella. Sen vuoksi reissasin melkein joka viikonloppu lähellä ja vähän kauempanakin.

Aurinko paistoi ja aamujuna lähti seitsemän jälkeen kohti Perugiaa. Söin tyytyväisenä eväitäni, kunnes joku murjaisi minulle iloisesti "Moro!". Hyvä etten nykäissyt vaaleaa leipää kurkkuuni - niin huvittavalta ja samalla kovin kotoisalta tuo ääni kuulosti. Marzo jäi Pesarossa pois, mutta ehdittiin silti jutella jokunen tovi siitä, miten hänen ystävänsä olivat parhaillaan Lappeenrannassa vaihdossa. Kyllä maailma on oikeasti pieni, se on huomattu niin monta kertaa. Ja mikä oli kiinnittänyt Marzon huomion, oli rinkassani komeileva (niin no) suomalainen FINLANDIA VODKA -kangasmerkki, hahah. Merkin ostin muuten Joutsan Joutopäivien rompetorilta edellisenä kesänä.

Junaa vaihdoin Pesarossa - kaupungissa, jolla on yksi maailman kauneimmista rantaviivoista. Marzon jäädessä asemalle jatkoin yksin matkaani kohti Perugiaa, taivaallisen suklaan kaupunkia. Enkä olisi ikinä kuvitellut voivani nauttia rantaviivan läheisyyden vain parin metrin päässä junan avonaisesta ikkunasta - niin läheltä merta raiteet parhaimmillaan myötäilivät.

Pesaro

Pesaron ohitettuamme alkoivat maisemat muuttua
yhä jyrkemmiksi ja voi sitä, joka joskus saa
pyyhkiä sormen- ja nenänjälkeni pois
junan ikkunasta.
Maisemat olivat kertakaikkisen upeita!

***

Perugiaan saavuttuani hyppäsin bussiin ja suunnistin kohti Perugia Farmhouse Backpacker Hostellia. Mitä olinkaan ymmärtänyt tai kuvitellut hostellin varalle .. Kaikki olivat potenssiin kolme. Hostelli oli enemmän kuin osasin odottaa. Idyllinen, eläinrakas, vanha, tunnelmallinen, omalla hellyttävällä tavallaan rosoinen majatalo, jonka pihalla vuosikymmeniä paikkaansa pitäneen ja toimivan kiviuunin ääreen istahdin odottamaan hostellin henkilökuntaa. Ja kukas sieltä ensimmäisenä saapuikaan minua moikkaamaan, kuin farmin oma suloinen kissinpentu :)

Minä odottelin puolisen tuntia hostellin isäntää Manuelea,
jonka jälkeen tarina vasta alkaa.
Tässä kuitenkin kuvia Farmhousen pihapiiristä,
jatkan postausta huomenna akselilla
Perugia-Toscana-Siena :)

Kauniimpaa viewiä omasta ikkunasta voisi hakea?