Moving is Living

Tutustuin eilen elämäni toiseen elokuvaan, joka on aiheuttanut yhtä paljon kirjoittamisen ja analysoinnin tarvetta, kuin aiemmin pohdittu The Bucket List.

George Clooneyn tähdittämä Up in The Air -elokuva on hidastempoinen, mutta siitäkin huolimatta täynnä loistavia oivaltavia ajatuksia ihmisestä itsestään. Uskon, että muuvie kolahtaa ainakin pohdiskelutasoltaan jokaiselle reissaajalle. Suosittelen siis tutustumaan ko. elokuvaan vaikkakin huomautan, ettei sen juoni ehkä ole tarpeeksi lennokasta kaikille katsojille. Koettakaa mieluummin päästä sisään sen miehen maailmaan, joka sanoo olevansa kotoisin lentokoneesta.

Kun lentämisestä nauttiva, paikallaanpysymiskammoinen ja mahtavat puhelahjat omaava Ryan Bingham  (George Clooney, ikuinen poikamies, kuinkas muuten) tapaa samanlaisen ja toimintatavoiltaan identtisen naisen, on rakkaustarina valmis. Loppua en paljasta, sen voi jokainen arvata tai katsoa itse.

Elokuvassa mietitään moneen otteeseen sitä,
mikä on juuri sinun reppusi paino.

Laita sinne kaikki omistavasi tavarat.

Aloita niistä aivan pienimmistä, jotka majailevat pöytälaatikoissasi.

Siirry vaatekaapin sisältöön,

kenkäkaappiin,

tietokoneeseen,

televisioon..

Kuinka painava sinun reppusi siis on?
Ja kuinka helppo sen kanssa on liikkua?

Päänäyttelijän koko elämä mahtuu yhteen käsimatkatavaroissa kulkevaan rolleriin. Kuinka usein mekin Matun kera lähdetään reissuun vain reppujen kera, jottei tarvitse odottaa ja vihata omaa, liukuhihnalla matelevaa reppuaan. Omaa reppuaan pitää rakastaa.

***

Olen jo useaan otteeseen puhunut siitä, miten pistän kodissamme ranttaliksi putkiremontin loputtua. Olen keuhkonnut siitä, miten vien kaiken ylimääräisen, turhat vaatteet ja korut, joita käytän ehkä vielä joskus, pois. Eilen murun kera vaanittu elokuva naulasi lopullisesti sanaisen arkkuni - aion todellakin siirtyä sanoista tekoihin.

En tälläkään hetkellä omista liikaa tavaraa, mutta myönnän vaatekaapistani löytyvän muutaman turhan, joskin hyväkuntoisen vaatteen. En omaa montaa paria kenkiä, mutta ainakin kahdet ajattelin pistää eteenpäin. Omistan viisi olkalaukkua, joista kolme aion pistää maailmalle.

Eniten omaa reppuani kuormittavat kankaat, napit, langat ja muut erilaiset askartelutarvikkeet. Ketjut, niitit, koruosat. Enköhän selviä, kun organisoin ne sievästi yhteen ja samaan paikkaan. Harrastan lasipurkkeja, jolloin näen mitä missäkin purnukassa on. Rakastan erilaisia, vanhoja ja värikkäitä peltipurkkeja. Myös niiden avulla pystyn  paikantamaan ne tietyt asiat ja esineet, joita etsin. Inhoan pöytälaatikoissa lepääviä roinia ja haluaisin kaiken siistiksi, omille paikoilleen, omiin purkkeihinsa.

***

Ihmissuhteet. Ne olivat toinen reppuamme eniten kuormittava asia. Mistä en kovin välitä, ovat varojen varakaverit esimerkiksi facebookissa. En halua omalle listalleni ketään, jolle en voisi mennä juttelemaan kasvotusten. Vaikka omalla kaverilistallani on 300 ystävää (joka ei ole edes paljon, kun vertaa joidenkin omien ystävieni listoihin) voin rehellisesti sanoa, että pysäyttäisin heistä kenet vaan millä tahansa kadulla, missä tahansa kaupungissa.

Kun aikaisemmin yritin olla hyvä kaveri kaikkien kanssa, olen iän myötä tajunnut niiden tosiystävien arvon.  En yritä enää säntäillä suuna päänä eri ihmisten kera ulos, kahville, yksille tms. (HUOM! Tämä ei sitten millään lailla koske Italiaseraa, joka on ihana ja uusi tyttörinki!).  Pitäydyn luottoystävissäni ja vaalin suhteitani heihin. Miksi minä pyytäisin ulos tai seurakseni ihmisiä, jotka eivät koskaan pyydä minua?

***

Haluan reppuni mahdollisimman kevyeksi. Haluan tietää jokaisen tavaran jonka omistan, eikä se ole mielestäni  mahdotonta. Haluan eroon mystisistä roinalaatikoista (joita ei onneksi löydy kuin kaksi), kaappien pimeistä nurkista ja kaikesta turhasta ja "ihan kivasta". Jokainen ihan kiva juttu saa kyytiä, jahka remonttimiehet lopettavat sotkemasta kotiamme.

Minä rakastan reppuani ja kaikkea sitä, mitä se pitää sisällään.

"Moving is living."