Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Pohdintoja helteistä selviämisestä

17.5.2010

Pohdintoja helteistä selviämisestä

Pidennetty viikonloppu Ruusurannassa oli juuri sitä, mitä tähän saumaan kaipasinkin. Neljän päivän aikana ehdittiin saunoa, kastaa talviturkki, maistella lonkeroa ja grillata, nukkua pitkään ja tehdä halkoja. Niin ja ajaa mönkijällä, mahtavaa! Remusakki (matu/nella/nikke/teemu) kotiutui lauantaina (anne/pasi karkasivat jo päivää aiemmin, olli/ville seuraavana perästä), joka vietettiin maksimaalisen huonon elokuvan parissa. Laittelen kuvia illemmalla, sillä otokset majailevat vielä toistaiseksi muistikortillani. :)

Töihin tulo olisi varmasti ollut ihan ok, jos olisin älynnyt laittaa päälleni ohuemmat caprit. Nykyiset jalassa olijat ovat pelastus parin vuoden takaa, jolloin ko. housuja saapui Hämeenlinnaan tasan kolmet kappaleet. Kolminumeroisen lähtöhinnan ihanuudet löysivät kotiini 70% alennuksella ja housuista on muodostunut omalla kohdallani jo jonkinlainen kulttivaate. Koska menetän kuitenkin vielä tämän päivän aikana hermot ihanuuksiini, aion hankkia mahdollisimman pian haaremihousut tai jotkut muut ohuet caprit, mieluiten puuvillaiset, itselleni ja matulle. Kesä on kyllä ihanaa, mutta saako heti ensimmäisten helteiden alettua valittaa? Ilmeisesti ei, joten pidän suuni kiinni, vaikka myönnänkin kaipaavani viileämpää ja raikkaampaa syysilmaa ja laskettelemaan. Inhoan (se siitä hiljentymisestä) keskipäivän kuumuutta, ellen satu levyttämään jossain viileässä varjossa. Palan, tulee kuuma ja hiki enkä vain yksinkertaisesti osaa pukeutua oikein. Tästä tuohtuneena taidan suunnistaa Eurokankaaseen ja pistää saumurin laulamaan. Aion pitää koko kesän jotain ylisuuria ja väljiä säkkejä, tai pussimekkoja, jotta selviän taas syksyyn.

Kuumuuden inhoaminen perustuu siis epäkäytännölliseen pukeutumiseeni, jonka muutettuani pystyn varmasti nauttimaan lämmöstä helteestä muiden tavoin. Sitäpaitsi reissusta tarttuivat mukaan London Officen 60€ nahkasandaalit, joten ainakin varpaiden viilentyminen on taattu. Sillä välin nautin työpaikan kylmästä lattiasta, jolle voin surutta laskea paljaat varpaani.

Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu