Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

RUMBA !

27.10.2010

RUMBA !

Avaimet taskussa! Tänään on siis tarkoitus painaa pää tyynyyn uudessa kodissa. Muuttorumba lähti käyntiin eilen, kun pakkasin suurimman osan tavaroistamme (joita ei onneksi ole kovin paljoa) erilaisiin pusseihin ja nyssäköihin. Kun viime syksynä kannoin raahasin viisi tonnia painavaa runkopatjaa kierreportaita pitkin yhdeksänteen kerrokseen kirosin, etten tee sitä enää koskaan. Onneksi Matu nakitti tällä kertaa luokkakaverin mukaan auttamaan (kaljapalkalla tietenkin). Meikäläisen hommaksi jää sitten se nyssäkkävuori, yläkerran vinttikomero sekä kaiken turhan roudaaminen Fidaan. Loppusiivouksesta otan myöskin vastuun, sillä pojat tekevät suurimman osan viedessään isoimmat elementit uuteen kotiin. Kiitos vaan anopille ja appiukolle auton jsekä peräkärryn lainaamisesta!

Ihailtava energiapakkaukseni (mieheni) lähti eilen kuuden junalla Hämeenlinnaan hakemaan sohvaa ja ruokapöytää. Muru oli takaisin jo puolen yön aikaan, joten viimeinen yö vanhassa kodissa sujui levottomista unista huolimatta kainalopaikassa.




Muutosta menoja Helsingissä -osioon: viime viikonloppua tahdittivat Henry's Pubin wingsit (voin suositella!) sekä Laiturin (Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston  info- ja näyttelytila)  Eläköön meri! Metropoli ja meri -valokuvanäyttely. Paikan päältä napattiin mukaan salmiakkisuolakalojen lisäksi kaksi 4€:n alennuslippua Sealifeen, jonne meidän on - hääleikkiin pohjautuen - tarkoitus mennä "tutkimaan ja opiskelemaan eksoottisia kaloja ennen Thaimaanreissua".

Valokuvakilvan voiton vei Patrik Raskin kuva Uusi Salmisaari

kuvat: laituri.hel.fi














Tunnisteet:

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu