Housut jalkaan ja toiset päälle Tour 2004 | itä-Euroopan InterRail

Lupailin jokunen tovi sitten kuvia ja kertomuksia vuoden 2004 itä-Euroopan reililtä. Koska tuolloin (miten kaikki kehittyykään nopeasti..) allekirjoittaneelta sekä matkakaveriltaan ei löytynyt kuin tavan filmipokkari, ovat kuvat napsastu suoraan reissun jälkeen kootusta albumista. Allekirjoittanut muistaa kyllä lainanneensa "digikameraa" silloiselta työpaikaltaan (irc-galleriaa varten, huoh), mutta muistikortin sijaan kuvat tallennettiin korpulle. Kymmenen kuvaa taisi olla maksimi, jonka jälkeen korppu oli pakko tyhjentää. Sigh.

Halpalennoista ei vielä 2000-luvun alkupuolella osattu kuin unelmoida, joten jos ei halunnut kuluttaa reilulle parille viikolle suunniteltua matkabudjettia lentoihin (300€), oli valittava vaihtoehtoinen Eurobus. Karu, korni ja kaikinpuolin kauhea (vessasta puhumattakaan) bussi lähti Tallinnasta neljän aikaan päivällä. Kahden rajanylityksen jälkeen passien kaivaminen syvältä housuista (reissua varten ommellusta piilotaskusta) alkoi jo maistua puulta. Etenkin, kun armeijatamineisiin pukeutunut kovaääninen mies tuli mesoomaan bussiin  juuri, kun olimme onnistuneet saamaan unen päästä kiinni. Nukkuminen oli käytännössä mahdotonta, sillä penkit ja istuintila olivat paljon pienemmät, mihin kotona oli saanut tottua. Paras ja toimivin asento oli nostaa makuupussi syliin ja maata turpa rullalla kangasta vasten niin, että kuola varmasti valui pitkin kahisevaa päällyskangasta.

Huonovointisen ja vähäunisen kuusitoistatuntisen bussimatkan jälkeen olimme vihdoin perillä Varsovassa.  Ja tetenkin ennen kukonlaulua, joten aamupalaakin sai odottaa vielä reilut kaksi tuntia. Matka oli käsittämättömän hirveä, mutta  omalta osaltaan avartava. Rumat, ränsistyneet ja umpihomeiset vanhat talot tahdittivat matkaa heti Tallinnan ulkopuolelle päästyämme. Omaan silmään täysin asumiskelvottomilta näyttäneet talot tarjosivat kuitenkin kodin ja suojaa siellä asuville ihmisille. Muistan kyllä ne puistatukset ja vilunväreet, sekä aivan rehellisen säälin tuijottaessani täysin röyhkeästi jotenkin aivan epätodellista näkymää ja elintasoa heiluvan bussin ikkuinoista. Lähimpiin kauppoihin saattoi olla vajaan sadan kilometrin matka, jonka taittamisesta  saattoi vain esittää erinäisiä veikkauksia.

Jos halpalennot olivat vielä täysin tavoittamattomissa, ei Visasta ollut tietoakaan. Oman ikäiseni (-85) varmasti muistavat sen, miten käyttökelvoton Visa Elektron vielä jokunen vuosi sitten oli. Nämä tytöt lähtivät siis reissuun ainuttakaan hostellia etukäteen varaamatta. Paikan päällä kyselimme yösijaa milloin mistäkin hostellista, ja jos tilaa ei ollut, soittelivat avuliaat respan työntekijät seuraavaan majapaikkaan. Ainoa hostelli, jonka muistan varanneeni Visa Elektronilla (muilla hostelleilla ko. kortti ei siis vielä käynyt), oli Krakovan Nathan's Villa, joka lukeutuikin matkan parhaimpiin valintoihin.

Näihin kuviin ja tunnelmiin - palataan taas pian tarinan pariin!