Pimenevät syysillat

Kesässä uimisen lisäksi parasta ovat lämpimät, pimenevät yöt. Syksy on lempivuodenaikani, enkä luonnollisestikaan malta odottaa puiden värjäytymistä sekä kuivien lehtien kahinaa kaduilla. Kultaisena hohtavat viljapellot ovat maailman kauneimpia maisemia - voisin toljottaa niitä päivät läpeensä puuaidan päällä keikkuen. Voisin kuvitella mukaan myös venähtäneen flanellipaidan, farkkusortsit sekä olkihatun. Ja oljenkorren suuhun, ja sandaalitkin olisin varmasti jättänyt kotiin. Jo ensimmäisten keväisten auringonsäteiden myötä alan haikalla siihen vuodenaikaa, mikä rytisee juuri nyt. 

Täydellinen yö vietettäisiin nuotion ääreellä Ruusurannassa kera oman ja parhaan kaveriremmin. Hohkaavasta nuotiostakin huolimatta voisin käpertyä ohueen villapaitaan tai suureen huiviin, grillata makkaraa ja painautua matun kylkeen. Kesäöisin (alkusyksy mukaanluettuna) hengailisin mieluiten ulkona, mutta kotiin haluan aina ennen kuin aamu sarastaa. En väitä, etteivätkö aamut olisi ihania (ne ovat!), mutta luulen mieltymyksen johtuvan ikävöimiseen taipuvasta luonteestani. Ikävöintini ei ole millään lailla negatiivista, ennenmminkin hyvien asioiden kertailuja ja muistelua sekä niiden aiheuttamaan mielihyvään tuudittautumista. Ja sen fiiliksen reaktoriksi tarvitaan pimenevä ilta, mieluiten se nuotio tai kynttilöitä eikä viinilasillinenkaan olisi pahitteeksi.

Viimeviikon kevyt karaoketorstai alkoi ja päättyi uimiseen. Paikallisessa Iskelmäbaarissa tunteella vedettyjen biisien jälkeen lapsenmieli voitti ja suuntasimme Jannikan kera chevyn nokan kohti Kahtaria. Hiljaisuus oli tietenkin tullut jo kymmeneltä (ranta sijaitsee asuinalueen yhteydessä), mutta sekään ei estänyt meitä pulahtamasta lämpimään veteen puoli yhden aikaan yöllä. Ranta tottakai kauhistutti, sillä pimeät illat tulevat aina varkain. Ja ne tosiaan ovat pimeitä. Ehkä koko mieltymykseni perustuu siihen pientä kutkutusta aiheuttavaan tunteeseen, joka on höystetty ripauksella jännitystä. Älkää kuitenkaan kuvitelko, että voisin lähteä yksin ulos jännän elokuvan tai etenkään kauhun jälkeen. Silloin pysyn visusti lämpimän peiton alla, joka on maailman toiseksi paras paikka. Maailman paras paikka sen sijaan on matun vieressä, missä sitten ikinä ollaankaan.

 

Voisin siis muuttaa ulkomaille vain pimeiden ja lämpimien öiden vuoksi, jotka valaistaan täyteen eloon ja loisteeseen erilaisten mainos- ja katuvalojen sekä asumusten ikkunoiden voimalla. Kuva on viimevuotiselta Damin reissulta kera hulvattoman poikakatraan. Muikeasta ilmeestänikin voi jo päätellä, että fiilis oli loistava. Haluan juuri tuollaisen illan ja yön nyt heti. (Kuva on laaduton croppi Henkan flickr-sivustolta, minkä vuoksi suosittelenkin tutustumaan upeisiin, alkuperäisiin otoksiin!)