Lapsellinen kysely ja sitäkin syvempi myssy

Kävellessäni pienessä aamupakkasessa kohti työpaikkaa en voinut olla ajattelematta farkkusortsien ja bikinien nykäisemistä ylle reilun parin kuukauden päästä. Turkoosit Havaianakset pitäisi ottaa koeajoon mitä pikimmiten, sillä ainakaan minä en ole vielä tottunut muovitankoon varvasvälissä. Kyseiset tossut ovat onneksi mitä pehmeintä materiaalia, joten en usko tulevan totuttelun olevan kovin suuren työn takana?

***

Destination Unknown -blogin Satu sekä uusin suosikkibloggarini La Vida Locan Sari haastoivat lapselliseen kyselyyn, eli tässä niitä pikku-Nellan pohdintoja vuosien takaa:

Mitä vastasit kysymykseen “Mitä sinusta tulee isona?”

Poliisi, seriffi ja astronautti. Päädyin kuitenkin lukion ja levykaupan kautta Kuopion Muotoiluakatemiaan ja sieltä teolliseksi muotoilijaksi.

Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

Lucky Luke! Aku Ankat eivät kiinnostaneet, sillä länkkärimeininki vei heti mennessään. Valmistujaisteni (-09) teemana oli lapsuuden sankari/toiveammatti, joten kyseinen kova lienee paras mahdollinen kertomaan meidän molempien haaveet.. (;

Lempileikkejäsi?

Kirkonrotta, Kymmenen tikkua laudalla, keinupolttis ja aivan perinteinen polttopallo. Kuka pelkää mustaa miestä oli myös kiva (vaikka nimi muutettiinkin hajuttomampaan ja mauttomampaan) sillä pingoin paljon kovempaa, mitä monet ikäiseni. Katulätkä tuli kuvioihin 5-7. luokilla kera Oton ja Petrin. Yleensä pojat tunkivat minut maaliin ja lämivät jalat reikäpallonmuotoisille mustelmille (; Rakkaudesta se hevonenkin potkii. Terveisiä vaan pojille, nähdäänhän pian!

Parhaat synttärit ja miksi?

Taisivat olla poikapuolisen kaverin synttärit, jonne ei tullut minun lisäkseni ketään muita (sad, mutta kivaa oli!), ja jonka vuoksi sain syödä kanelilla ja sokerilla kuorrutettua riisipuuroa niin paljon kun napa veti!

Mistä urheilusta pidit/harrastit?

Kolmentoistavuoden lentopalloharrastus on edelleen lähinnä sydäntä. Kartoitan par'aikaa Espoon alueen joukkueita, sillä hinku kentälle on vuoden tauon jälkeen hurja!

Ensimmäinen musiikki-idolisi?

Aki Sirkesalo! Toimii edelleen ja tsunamikohtalo harmittaa. Akin jälkeen tuli Ricky Martin, johon ihastuttuani leikkasin hiukseni lyhyiksi 6. luokan kesällä. Sen päivän jälkeen ei ole pitkiä hiuksia näkynyt (; En koskaan kuunnellut Spaissareita tai Bäkkäreitä, en myöskään fanittanut Titanicia ja inhosin (silloin, nykyisin nostan hattua) DiCapriota. 6. luokalla kehiin tuli Green Day, joka on edelleen se kaikkein kovin ja komein.

Paras lahja, jonka olet saanut?

Pikkusiskon Kassu-kani.

Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et ole vielä tehnyt?

Nyt en kyllä osaa sanoa. Olen tehnyt aina sen mitä olen halunnutkin. Halutessani reilaamaan säästin ja lähdin. Halutessani Saksaan festareille säästin ja lähdin. Halutessani tatuoinnin säästin ja otin. Simple? Olen ehtinyt toteuttamaan niitä unelmia, joista olen haaveillut, ja tiedän tulevaisuudessa toteuttavani niitä vielä paljon lisää. Ehkä ne Claptonin aiemmat keikat olisi kuitenkin ollut mahtava nähdä, mutta tilanne onneksi korjataan ensi vuoden kesäkuussa. (; Kaikkein suurin este tekemisilleen ja unelmilleen on ihminen itse. Kun sen tajuaa ja kun siitä pääsee eroon, on kaikki mahdollista.

"Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen"

~Paulo Coelho, Alkemisti 1988

"Miksi meidän on kuunneltava sydäntämme?"

"Siksi, että siellä missä on sydämesi, siellä on aarteesi."
"Sydämeni on levoton. Se haaveilee, liikuttuu vähästä, esittää minulle vaatimuksia, eikä anna minun nukkua öisin. "
"Oikein hyvä. Sydämesi on elossa. Kuuntele vain edelleenkin mitä sillä on sanottavaa. "


"Sydämeni on petollinen", poika sanoi alkemistille, kun he pysähtyivät lepuuttamaan hevosiaan. " Se ei halua että jatkan matkaa."
"Oikein hyvä", alkemisti vastasi. "On luonnollisesti pelottavaa vaihtaa unelmaan kaikki se minkä on saavuttanut."
"Miksi minun pitäisi sitten kuunnella sitä?"
"Siksi ettet pysty vaientamaan enää sen ääntä. Ja vaikka et olisi kuuntelevinasi sen puhetta, se sykkii edelleen rinnassasi ja kertoo yhä uudelleen mitä se ajattelee elämästä ja maailmasta"
"Onko minun kuunneltava sitä, vaikka se pettäisi minut?"
"Petos on isku joka tulee odottamatta. Jos tunnet hyvin sydämesi, se ei pysty pettämään sinua milloinkaan, koska tiedät sen haaveet ja toiveet ja osaat toimia sen mukaan. Kukaan ei pääse pakoon sydäntään. Sen vuoksi on paras kuunnella mitä se kertoo, koska vain siten voi välttää odottamattomat iskut. "


~Paulo Coelho, Alkemisti 1988









Memory is the only paradise I can't be expelled from

Mietintämyssy pysyy visusti päässä. Ihmiset löytävät kaltaistensa luo ja niin minäkin nappasin (varmaankin puhtaasti sattumalta) ensimmäisellä kokeilullani juuri sen rouvan, joka muistelee lämmöllä omia seikkailujaan.

"Travel educates, according to the expression.

I had the good fortune in life of being able to travel
a lot. I read a lot in preparation for a journey.
And also in other ways, books are part of my life.


On my travels I have seen and experienced a lot.
But as vell the comforts, like for example I have
enjoyed Vesuvius liqueur. When someone makes a
journey, he has plenty to talk about, it is so.


I often dream and draw from the numerous lovely
moments of my travels.


As souvenirs I have brought a Matroyoschka doll
back from many different countries.


Two that I find to be particularly beautiful, I look
at reggularly, not only because they occupy
a place in my memory, but also space in my cupboard."


~ Hannelore, 85

Olen moneen kertaan siteerannut Up In The Air -elokuvaa, joka sai ainakin omalla kohdallani valtavan muutoksen liikkeelle. Elokuvan näkemisestä saakka olen tietoisesti vähentänyt tavaramäärääni, lahjoittanut vaatteita kierrätykseen sekä miettinyt kaksi kertaa uusia hankintoja. Suosittelen lämpimästi lukemaan kyseisen sivun info-osion, joka kertoo projektin pääjujun. Mikä todella merkisee? Ja mitä?

Hehkuviinintäytteistä iltaa kaikille Joulua odotteleville !

Tuoksuu muistoilta

Allerkirjoitan Tiramisua Milanossa -blogin fiilistelypostauksen jokaisen sanan. Missään reissaamassani maassa ei ole ollut niin vahvaa ominaistuoksua kuin Italiassa. Sen suuremmin hajujen syntyperää analysoimatta (hyviä pohdintoja löytyy jo aivan tarpeeksi tytön omasta kirjoituksesta) voin vain todeta kaipaavani tuota toisen kotimaan makeaa tuoksua ja kasvoille puhaltavaa lämmintä tuulta. Etenkin Toscanan kukkuloilla.

Samalla tavoin italialainen, Suomessakin opiskellut, ystäväni Francesca huokaisee muistellessaan maamme raikasta ilmaa ja kuusimetsäistä tuoksua: "Say Hello to your fresh and beautiful country!". On vaikea iloita ja olla ylpeä siitä, mitä jo omistaa. Palattuani takaisin Suomeen kevätlukukaudenmittaiselta erasmus-reissultani en ollut koskaan aiemmin tuoksuttanut kotimaan havupuita niin voimakkaasti. Ilma oli raikas ja kesäinen. Sanotaanhan, että ihmiset lähtevät reissuun palatakseen. Huolimatta kaikesta muusta, olisin voinut palata vain tuon tutun ja turvallisen tuoksun vuoksi.

Muistan törmänneeni elämäni aikana tasan kaksi kertaa tuoksuun, joka saa minut pysähtymään. Sydän hakkaa kiivaammin, mutta siitä kaikesta pinnistelystä huolimatta en saa kiinni sen alkuperästä. Muistoni ilman minkäänlaisia mielikuvia on niin vahva, etten pysty liikkumaan. Pysäyttävien tuoksukohtaamisten välillä oli viisi vuotta enkä edelleenkään tunnista kyseisen tuulahduksen alkuperää. Kaikesta mystisyydestään huolimatta tuoksu luo minulle turvallisen olon ja tunnen hyväntuulisen energian ympäröivän minut. Jotenkin sen on siis liityttävä hyvään asiaan tai onnelliseen muistoon.

Ja kuten arabialainen sananlaskukin toteaa "Se mikä tapahtuu kerran, tapahtuu tuskin toiste, mutta se mikä tapahtuu kahdesti, tapahtuu varmasti myös kolmannen kerran." Ehkä silloin saan jo selville tuon minua seuraavan tuoksun alkuperän?

Io a Firenze.

Tänään ilma oli ihanan raikas ja viileä.

Matkan varrelle jäänyttä

Mistähän aloittaisin? Ehkäpä Jkl:n Fidasta pelastetusta musta-hopeisesta lempihuivistani, jonka kadotin Lontoon metroon tai siitä pitkästä harmaasta korkeakouluksisesta gollegepusakastani, joka jäi Schipholin lentokentälle. En tiedä veikö joku mustan ulkotakkini tarkoituksella vai vahingossa 20 hengen dormista (arvatenkin ensimmäinen vaihtoehto saa enemmän kannatusta), mutta se on varmaa, ettei takki palannut mukanani Varsovasta. Kirpparilta bongatut erikoisella kuviolla neulotut mustapunaiset lapaset (kuvassa) jäivät Riian musakauppaan - sääli, sillä ne mätsäsivät täysin Lontoosta bongaamaani pipoon.

Sydän jäi Italian Perugiaan ja on mitä todennäköisimmin päätynyt hopeakääreisiin imitoiden maailman parhaita Baci perugina -suklaapalleroita.  Mitenkäs siis lukijoiden laita, jäikö teiltä jotain matkan varrelle?

ps. 15 000 kävijän määrä on rikki, superhieno juttu! :)

Pimenevät syysillat

Kesässä uimisen lisäksi parasta ovat lämpimät, pimenevät yöt. Syksy on lempivuodenaikani, enkä luonnollisestikaan malta odottaa puiden värjäytymistä sekä kuivien lehtien kahinaa kaduilla. Kultaisena hohtavat viljapellot ovat maailman kauneimpia maisemia - voisin toljottaa niitä päivät läpeensä puuaidan päällä keikkuen. Voisin kuvitella mukaan myös venähtäneen flanellipaidan, farkkusortsit sekä olkihatun. Ja oljenkorren suuhun, ja sandaalitkin olisin varmasti jättänyt kotiin. Jo ensimmäisten keväisten auringonsäteiden myötä alan haikalla siihen vuodenaikaa, mikä rytisee juuri nyt. 

Täydellinen yö vietettäisiin nuotion ääreellä Ruusurannassa kera oman ja parhaan kaveriremmin. Hohkaavasta nuotiostakin huolimatta voisin käpertyä ohueen villapaitaan tai suureen huiviin, grillata makkaraa ja painautua matun kylkeen. Kesäöisin (alkusyksy mukaanluettuna) hengailisin mieluiten ulkona, mutta kotiin haluan aina ennen kuin aamu sarastaa. En väitä, etteivätkö aamut olisi ihania (ne ovat!), mutta luulen mieltymyksen johtuvan ikävöimiseen taipuvasta luonteestani. Ikävöintini ei ole millään lailla negatiivista, ennenmminkin hyvien asioiden kertailuja ja muistelua sekä niiden aiheuttamaan mielihyvään tuudittautumista. Ja sen fiiliksen reaktoriksi tarvitaan pimenevä ilta, mieluiten se nuotio tai kynttilöitä eikä viinilasillinenkaan olisi pahitteeksi.

Viimeviikon kevyt karaoketorstai alkoi ja päättyi uimiseen. Paikallisessa Iskelmäbaarissa tunteella vedettyjen biisien jälkeen lapsenmieli voitti ja suuntasimme Jannikan kera chevyn nokan kohti Kahtaria. Hiljaisuus oli tietenkin tullut jo kymmeneltä (ranta sijaitsee asuinalueen yhteydessä), mutta sekään ei estänyt meitä pulahtamasta lämpimään veteen puoli yhden aikaan yöllä. Ranta tottakai kauhistutti, sillä pimeät illat tulevat aina varkain. Ja ne tosiaan ovat pimeitä. Ehkä koko mieltymykseni perustuu siihen pientä kutkutusta aiheuttavaan tunteeseen, joka on höystetty ripauksella jännitystä. Älkää kuitenkaan kuvitelko, että voisin lähteä yksin ulos jännän elokuvan tai etenkään kauhun jälkeen. Silloin pysyn visusti lämpimän peiton alla, joka on maailman toiseksi paras paikka. Maailman paras paikka sen sijaan on matun vieressä, missä sitten ikinä ollaankaan.

 

Voisin siis muuttaa ulkomaille vain pimeiden ja lämpimien öiden vuoksi, jotka valaistaan täyteen eloon ja loisteeseen erilaisten mainos- ja katuvalojen sekä asumusten ikkunoiden voimalla. Kuva on viimevuotiselta Damin reissulta kera hulvattoman poikakatraan. Muikeasta ilmeestänikin voi jo päätellä, että fiilis oli loistava. Haluan juuri tuollaisen illan ja yön nyt heti. (Kuva on laaduton croppi Henkan flickr-sivustolta, minkä vuoksi suosittelenkin tutustumaan upeisiin, alkuperäisiin otoksiin!)

Laukussa leipää ja piimää vaan

Aika ajoin (oikeasti hyvin usein) koen valtavaa kaipuuta maailmalle. Koen tarvetta rakentaa pesää eri maihin, kaupunkeihin, paikkoihin, erilaisten ihmisten keskuuteen, joen tai järven rannalle, kerrostalon kattohuoneistoon, kellarikämppään tai baarin yläkertaan. Koen, että minun pitäisi saada asua vähintäänkin kaikilla mantereilla. Suuruudenhulluus tuppaa sumentamaan ajatusmaailmani kerta toisensa jälkeen.

Tai.. Miten niin? Miksi emme vain myisi koko (pientä) omaisuuttamme ja muuttaisi Tarun lailla Manchesteriin? Vaihtoehtoisesti voisimme lähteä opiskelemaan ulkomaille kuten graafikkosiskoni, jota kutsuvat kolmen vuoden tanssikoreografian opinnot brittilän Sunderlandissa. Siskon poikaystävä (myöskin graafikko) jatkaa sen sijaan opintojaan San Fransiscossa maalaten kaupunkimaisemia pleikka-jne-mitälie-pelien taustoille. Mieletöntä!  Lukioaikainen ystäväni lähtee jatkamaan teatterialan maisterinopintoja Saksaan suoritettuaan ensin opintonsa Damissa. 

Lapista kotoisin oleva ystäväni saa viikonloppuna luokseen italialaisen poikaystävänsä, johon tutustui hetki sitten päättyneellä erasmusvaihdollaan Pariisissa. Sara ja Martti asuvat jo kolmatta vuotta Kuopiossa, jonne Sara jäi ihastuttuaan vaihtonsa aikana Suomeen (ja HIMiin) sekä rakastuttuaan Marttiin. Sara on sama tyttö, kenen luona, Imolan maaseudulla, vietimme viime uuden vuoden. 

Elämä on liian lyhyt siihen, että jäisin vain miettimään mitä ehkä joskus haluaisin tehdä. Tai missä haluaisin asua. Suuret suunnitelmani ovat tulleet siihen pisteeseen, että ehdotan kaiken ylimääräisen säästämistä ja pitkän reppureissun heittämistä jonnekin päin maailmaa Matun valmistuttua parin vuoden päästä. Sen jälkeen voisimme perustaa oman vierasmajan johonkin mieltäylentävään paikkaan ja jäädä sinne, kunnes saisimme homman toimimaan ja ensimmäiset työntekijät leipiimme, jotta voisimme palata vierailulle Suomeen. Mieluiten tietenkin kesällä, lautailla nyt pystyy keskellä (ulkolaista) kesääkin kunhan valitsee sijaintinsa oikein.

Haaveita ja unelmia pitää olla, tässä niistä yksi. Tiedän ettei Matu osaa vielä suhtautua ajatukseen ulkomailla asumisesta, mutta uskallan väittää tulevan kuukaudenmittaisen reissun avaavan silmiä aiemmin vain lyhyitä pyrähdyksiä (viikosta kahteen, kuten suurin osa meistä) harrastaneelle komistukselleni. Vajaa viisi kuukautta Italiassa on tehnyt omalla kohdallani tehtävänsä. 

Yksi suuri päätös on kuitenkin tehty. Paljastan sen kuitenkin vasta, sanotaan nyt vaikka elokuun 13. päivä perjantaina. Arvatenkin tuo päivä on varmasti monen muunkin ihmisen onnenpäivä? Ü

I Travel to Share Things

Muistatte varmaan aiemman postaukseni George Clooneyn uusimmasta elokuvasta Up In The Air? Tutustuttuani paremmin elokuvan arviointeihin ja sisältöön IMBd:n sivuilla, törmäsin seuraavaan quoteen:

Ryan Bingham: If you think about it, your favorite memories, the most important moments in your life... were you alone? Life's better with company.

Literally, pysähdyin hetkeksi täysin luettuani ko. pätkän. Olen jo pitkään etsinyt inspiraatiota kirjoittaakseni siitä, miten omakohtainen näkemykseni yksinmatkustamiseen on muuttunut. Mietin aihetta viimeksi eilen (matun ollessa jo hämeenlinnassa, jonne minäkin lähden tänään) viinilasillisen ja webin (geek) äärellä.

Vaihto-opiskeluni ajan reissasin suurimmaksi osaksi yksin. Noustessani busseihin, juniin, uusien tuttavuuksien kyyteihin ja lentokoneisiin, olin yksin. Nautin siitä vapauden tunteesta, joka vei minua minne halusin ja jota kukaan muu kuin minä, ei pystynyt kontrolloimaan. Heräsin yksin, söin yksin ja painoin pääni tyynyyn mitenpä muuten, kuin yksin. Ellen sitten sattunut olemaan niin onnekas, että dormissa nukkui joku toinen samaan aikaan.

Hetkinen, sanoinko juuri "onnekas"? Kyllä. Nykyiset fiilikset ovat vaikuttaneet käsitykseeni siitä, minkälaista reissaamiseni loppujen lopuksi oli. En väitä, ettenkö olisi halunnut painautua jonkun kylkeä vasten tai toivottaa hyvät yöt jollekin, kenet tunnen. Jaoin aamiaiseni muutamia kertoja samassa hostellissa asuvien ihmisten kanssa ja muistelen niitä hetkiä edelleen suurellä lämmöllä. Lähdettyäni kaupungille, nähtävyyksien pariin tai minne tahansa uusille huudeille, olisin mieluummin eksynyt jonkun kanssa, kuin yksin. Näitä asioita miettiessäni koen joskus surullisuutta, joskus iloa mutta useimmiten ylpeyttä siitä, miten paljon olen oppinut ja kehittynyt matkani varrella. En väitä enkä sano, että tieni tähän pisteeseen olisi vaatinut reissaamistani - sen voi oppia monella muullakin tavalla. Minun kohdallani se kuitenkin sattui isän vanha reppu selässäni.

Vaikutun harvoin, mutta silloin sitäkin lujemmin. Vaikka elokuva ei ole niin spektaakkelimainen kuin joku saattaisi kirjoituksistani kuvitella, iski se minuun kovemmin, kuin mikään muu elokuva aiemmin. Haaveet ja turha vouhotus (huom, omalla kohdallani) yksin reissaamisesta, asumisesta ja olemisesta, asioiden näkemisestä ja kokemisesta ovat muuttuneet kertalaakista. Nämä tapahtuivat siis jo tavattuani Matun, mutta pääsin vihdoin purkamaan sanoiksi sen, mitä tunsin ja koin oman vaihtoseikkailuni aikana. Nostin liian korkealle jalustalle sellaisia asioita, jotka eivät sinne kuuluneet. Yliarvostin erakoitumista, yksinolemista ja omaa olemistani. Tuijotin ehkä liiankin sokeasti omaan napaani, sillä halusin kaiken heti ja vain itselleni. En osannut enkä edes halunnut jakaa kokemiani asioita - iloja ja suruja, yllätyksiä ja kaikkea sitä, mitä matkustaminen pitää sisällään. Miksi minun piti piilottaa ne muilta?


Koska loppujen lopuksi se vaan on niin, että parhaat muistot koetaan yhdessä jonkun kanssa. Ettekä usko miten hyvältä tuntuu päästä vihdoin kirjoittamaan auki se asia, joka on muuttanut minua eniten tähänastisessa elämässäni. En vaihtaisi päivääkään mutta tiedän, että tulevaisuudessa aion nauttia reissuista ja olemisesta yhdessä muiden ihmisten kanssa. Jakaminen on kaksinkertainen ilo eikä kenenkään pitäisi jättää sitä mahdollisuutta käyttämättä. :)

***

Materiaaliluopumisestani on mainittu myös edellä mainitussa blogikirjoituksessa sekä täällä, jossa aihealue pyörii tyylin ja omien mieltymysten seassa.

i know my home

"Kiinnittäkää turvavyönne"

"Saavumme Helsinkiin"

"Hetken kuluttua Hämeenlinna"

Reissuilta on ihana palata kotiin. Tai vaikka harjoittaisikin kiertolaisen elämää vailla pysyvää asuinpaikkaa, on vanhojen ystävien näkeminen aina mahtavaa back to home. Kenen muunkaan kanssa sitä ensimmäisenä jakaisi kokemuksensa ja uudet kohtaamiset reissultaan?

Erasmus-vaihdon aikana koin ristiriitaisia tuntemuksia (kuten varmasti moni muukin) kotipaikan suhteen. Olisin halunnut jäädä paikan päälle loppuelämäkseni. Kotiuduin Faenzaan täysin. Jälkeenpäin olen kuitenkin miettinyt näitä tuntemuksiani ja tajunnut, että kodin tekivät ne lähelläni olevat ihmiset - uudet ystävät - joiden kanssa minun oli hyvä olla. Kun vaihto loppui ja palasin Suomessa piipahdettuani takaisin Italiaan, olin yksin. Tarkoitan, siis.. Ääh. Näin kyllä muutamia ystäviä, jotka vielä majailivat paikan päällä. Suurin osa oli viettämässä kesälomaansa jossain muualla Italiassa kotiin palanneista erasmuskavereistani puhumattakaan. Tuttuakin tutumpi kaupunki näytti aivan toisenlaiset kasvonsa vaikka olin juuri asunut siellä lähestulkoon puolivuotta. Jos joku kysyisi minulta suurimmasta pettymyksestäni kaikilla matkoillani, mainitsisin varmasti tämän - paluuni takaisin Faenzaan.

Reissu oli täynnä kommelluksia ja hauskoja uusia tuttavuuksia, eli eihän se tietenkään hukkaan mennyt. Kotoisan olon sijaan tunsin jälleen olevani irrallaan, ja mikä omituisinta, poissa kotoa. Kaukana kotoa. Vaikka luulinkin juuri saapuneeni "kotiin"? Tajusin, etten juurru paikkaan, kaupunkiin tai sen hauskoihin ja elämää täynnä oleviin kuppiloihin, pieniin ahdaskäytäväisiin ruokakauppoihin saati uuteen arkeen. Tai pesuloihin, tai erinimisille ja kokoisille Piazzoille. Jopa Faenzan keskusaukion suihkulähde tuntui vieraalta! Saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta kaikki nämä pienet asiat, joita tein ja joissa vietin vapaa-aikaani (pikkusiskokin kävi istumassa tuolla ko. suihkulähteellä kanssani!), olivat muuttuneet. Ihmiset olivat muuttaneet. He eivät olleet siellä minun kanssani. Tai olivat, mutta eivät fyysisesti. En muista milloin olisin koskaan aikaisemmin tuntenut niin hirvittävää ikävää.

Onneksi pidämme yhteyttä harva se päivä vaihtarikavereiden kera, joten yhteys on säilynyt - joiden kohdalla enemmän tai vähemmän virtuaalisesti. Mutta unohtaneet emme ole toisiamme ja se jos mikä lohduttaa.

Koti on minulle henkireikä, johon on aina ihana palata. Jos joku onkin joskus kysynyt tai jättänyt kysymättä sitä, miksi ikinä tatuoin kaksi undulaattia rintakehääni, on vastaus tässä, yarrr!

"Birdtattoos are known for traveling great distances,

but always returning home."

Koti on siellä, missä sydän on. Ja sydän on ystävien ja perheen luona. Koin itseasiassa juuri valtavan helpotuksen erasmus-elämäni aiheuttamasta järjettömästä ikävöinnistä. Aika aikaansa kutakin - nautin vaihtarielämästäni täysin (kaksin) rinnoin ja sain niin paljon iloa irti, ettei edes harmaa paluuni enää vaivaa minua. Ihmiset ovat edelleen täällä, puhelinsoiton päässä. Ehkä nämä ovat niitä ensimmäisiä asioita, joita olen alkanut miettimään ihan puhtaasti realistiselta kannalta. Olen ehkä aikuistunut hieman. Olenko? En tiedä. Mutta ainakin nyt tuntuu tosi hyvältä. :) Ja lisäyksenä : lähtisin vaihtoon koska tahansa uudelleen! Olen maailman huonoin sanomaan hyvästejä, joten en koskaan sano niitä. Reissussakin tutustumilleni ihmisille tokaisen aina, että "See you again/later/soon/in next life". Nähdään siis taas, joskus ja jossain, mutta hyvästit olen hylännyt jo vuosia sitten. Ja mikä helpotus se onkaan! Suosittelen :)


Ja koska omassa kodissa ainakin minulle se omin pyhättö on sänky, liitän tähän mukaan pienen haasteen, johon kuka tahansa saa halutessaan osallistua :)

***

Minun sänkyni!

Näin talvisin tekisi usein mieli vetäytyä talviunille kuten muumit, ihanien muhkeiden peittojen alle! Talviaikaan monet viettävät aikaa sängyssä myös lukemalla, seurustelemalla läheisten kanssa ja miksei piknikkiäkin voisi pitää sängyssä? Levittäkäämme siis sänkyjen pehmeän houkuttelevaa ilosanomaa! (huom. en haluaisi nukkua talven yli, mutta kuten Nikkekin oivallisesti totesi, on talvi 2010 varsinainen muumitalvi. Lunta, lunta ja lunta! Ihanaa!)

Vastaa kysymyksiin:

1. Millä yhdellä sanalla kuvailisit sänkyäsi?

- vetovoimainen

2. Mikä on sänkysi paras ominaisuus?

- sänky ei nitise

3. Mistä taas et niin pidä?

- se painaa hemmetisti, mikä oli aika tuskastuttava tosiasia kantaessamme 9.kerrokseen kierreportaita pitkin, yay!

4. Käykö sängyssäsi vierailijoita tai jaatko sen jopa säännöllisesti jonkun kanssa?

- matu + WALL-E pehmo

5. Mitä muuttaisit sängyssäsi?

- en mitään :)

6. Usein sängyssä nukutaan öisin, miten pukeudut tähän tilaisuuteen?

- ilikosillaan nukutaan ihan aina, molemmat

ja viimeisenä boonuksena:

7. Jos saisit kutsua kenet tahansa vierailemaan sänkyysi, kenet kutsuisit?

- mun tivut, koska voitais joskus pitää pyjamabileet !

homie !