who can prove me wrong?

Aloin eilen miettimään tulevaisuuttani. En suinkaan pidä sen suunnittelusta, ellei kyseessä olisi matka, opiskelu tai oleilu jossain toisessa maassa. En tiedä mistä tai keneltä olen tämän ainaisen levottomuuden perinyt, mutta voin kertoa sen rassaavan minua välillä todella paljon. Vanhempien mielestä minun pitäisi tehdä nyt töitä, mutta miksi kaikki muu houkuttelee minua enemmän! Siksi, että olen nyt nuori ja mielestäni minun pitäisi tehdä nyt sellaisia asioita, joista unelmoin ja jotka ovat myöhemmin ehkä liian mahdottomia toteuttaa. Toisaalta minun ei kannattaisi suunnitella yhtään mitään, mutta koen helpottavaksi tekijäksi sen, että voin purkaa ajatukseni tänne ja keskustella asiasta näin itseni - myös teidän - kanssa. Matun tsekkaillessa vaihtopaikkoja pienet neulat pistelevät minua kaiken aikaa. Muistan miten ihanaa oli olla tuossa tilanteessa! Ja vielä ihanempaa, kun hakupaperit oli palautettu. Sitä riemua ei voi edes kuvailla, kun sain tietää päässeeni Faenzaan.

Matun vaihto sijoittuu todennäköisesti vuoden päähän keväälle. Kevät oli oman vaihtonikin ajankohta ja Suomen loskakelit ovat jotain aivan muuta, mitä haluan kokea. Olen miettinyt monia vaihtoehtoja tuolle ajankohdalle - päästäisin murun kernaasti yksin vaihtoon, mutta toisaalta olisi hauska lähteä työluvalla mukaan (kuten ihana pikkuserkkuni Laurenzia). Toisaalta kaipaan niin hirveästi Italiaan, että voisin tsekkailla mitä mahdollisuuksia se minulle tarjoaa. Tasapainottelen nyt toisaalta isojen, toisaalta sellaisten asioiden kanssa, joista ei kannata huolehtia. Asioilla on tapana järjestyä enkä usko, että persposkiini läimäytetty onnenpotku tälläkään kertaa feilaisi. Sanoisinko siis, että luotan pers'tuntumaani. Ja sillä tuntumalla ollaan menty jo aikamoisen pitkälle.

Toisaalta voisin vain lähteä reissaamaan joksikin aikaa, mutta haluaisin pidemmälle ajalle jonkin päämäärän. Haluaisin kuluttaa energiani johonkin hyödylliseen, minkä vuoksi olen katsellut mahdollisia kursseja tai työleirejä myös CIMOn kautta. Mutta jos olen töissä, ei tämä onnistu! En myöskään pääse yli mahdollisesta jatkokoulutuksesta. Haluan Taikkiin ja samalla haluan olla töissä. En voi tehdä molempia yhtä aikaa enkä ole vielä edes päässyt Taikkiin. Sen takia tämä "huolehtiminen" onkin turhaa, mutta kuten sanoin, sen aukipurkaminen helpottaa itseänikin.

Mikä opiskelussa eniten askarruttaa, on rahallinen tilanne. Tukikuukausia on jäljellä vielä maisteriopintojen verran, mutta jäljelle jäävät silti asuminen, ruoka, menot, kaikki. En kuitenkaan pelkää ottaa sitä riskiä. Mitä jos vain tekisin töitä nyt, säästäisin ylimääräiset euroopan reissut (pariisi, manchester ym muut) ja pistäisin rahat jemmaan. Ja hakisin Taikkiin ja mahdollisesti aloittaisin opinnot ensi syksynä. En tiedä yhtään mitä haluan, sillä haluan kaiken yhtäaikaa!

Pers'tuntumani käskee minua hakemaan Taikkiin ja sen siis teen. Sen totesin juuri tämän kirjoitettuani - eilen olin vielä varma, että hakeminen saisi odottaa. Huh, tästä se rumba sitten alkaa, voi pojat.