Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Latvian Pariisi

16.12.2009

Latvian Pariisi


Sääennuse vain paranee - koko Suomessa pitäisi olla valkea Joulu! Lukuunottamatta ihan meren läheisyydessä asuvia, mutta noin muuten pakkanen ja se ohutkin lumikerros varmasti kertaa kaikkien joulufiiliksiä potenssiin kympillä. Mahtavaa!
Innostuin lumisateesta niin paljon, että halusin postata viime tammikuisesta, runsaslumisesta Riian reissustamme. Tiedän myös, että Panda Kikcs suuntaa pian saappaansa samaiseen kohteeseen, joten postaus kuvineen ja lyhyine kertomuksineen lienee varmasti paikallaan. :)

Reissuunhan lähdettiin ihan ex tempore. Istuin päätteen äärellä (silmät rinkulallaan opinnäytetyötä tehden), kun matu soitti skypen välityksellä; "Lähdetäänkö tammikuussa Riikaan?" Kyllähän kaikki tietävät, ettei tähän voinut vastata kuin yhdellä tavalla. Tottakai olisin mukana! Riika oli meidän huomioiden mukaan tuolloin ensimmäistä kertaa tarjouksessa 5€ suunta (sis. verot). Nykyäänhän sinne näyttää pääsevän edullisimmillaan 2€, tosin en tiedä kuuluuvatko verot siihen. Kallistahan tuonne lähteminen ei missään tapauksessa ole. Reissu oli myös helppo varata, koska molemmilla oli vapaata. Ja se, mikä teki reissusta ex temporen, oli tarjouksen päättyminen parin tunnin sisään. Istutiin siis suhteellisen myöhään koneilla ja viiden euron tarjous päättyisi vielä samana iltana puoleen yöhön mennessä. Eikun lennot buukkaukseen ja seuraavaksi hostellin etsintään! :)


Kuten olen aikaisemminkin promonnut, käytän majoituksien etsimiseen aina Hostelworldia. Olen myös tavannut jättää omat propsini, plussat ja miinukset, vierailemistamme hostelleista muiden luettavaksi. Sen verran haluan kuitenkin ko. sivuston palautteiden antajista huomauttaa, ettei kaikkia kannata uskoa ihan sokeasti. Ollaan monta kertaa valittu sellainen hostelli, jota joku on parjannut ihan kympillä. Monesti nämä reissaajat vaan sattuvat olemaan joitain ensi kertaa euroopassa matkustavia jenkkejä, jotka eivät pidä dormeista, liian pienistä suihkuista, käytössä kuluneista keittiöistä ym ym. Eli kuten olette varmasti aina tehneetkin, kannattaa osaan palautteista suhtautua varauksella. Etenkin sellaiset palautteet, joissa mesotaan suu vaahdossa, jätän heti omaan arvoonsa ja lukematta. Kirjoitustyylikin paljastaa jo hyvin paljon. :) Ja kuten aikaisemmin vinkkasin, kannattaa hostelli etsiä ko. sivuston kautta ja tsekata, josko netistä löytyisi valitsemallesi hostellille oma saitti. Tällöin säästää tuon Hw:n nimellisen varausmaksun, koska hostellit eivät peri sitä heiltä suoraan varattaessa. :)

Neljän päivän reissun lähdettiin siis 14.01.09. Onnistuttiin jälleen kerran valitsemaan hostelli, josta ei löytynyt mitään nurinoita. Harmi vain, etten muista paikan nimeä. En myöskään löytänyt sitä Hw:n sivuilta, täytyy tsekata vielä tarkemmin. Kesäisin perhehuoneena (parisänky + kerrosänky) toimiva huone oli näin sesongin ulkopuolella kokonaan meidän!

Baltian maiden väkiluvultaan suurin kaupunki on ihana, elävä ja edullinen. Kaupungin kaduilla kipsuttelevat naiset vievät kertaheitolla voiton meistä suomalaisista muhkeine turkiksineen, muhveineen, suurine hattuineen ja noin muutenkin täysin huolitellun ulkonäkönsä vuoksi. Naisellisuutta korostetaan arkailematta, ja jos näet jollakin ladylla korottomat kengät, olet törmännyt turistiin. Korkokenkien kopsutus kuuluu joka paikassa. Toinen toistaan rumeluurimmat laukut heiluvat kaikkialla. Kulta ja turkis valtaa kadut. Hajuvesikimarasta et pääse eroon missään. Siinä on jotain sellaista glamouria, joka aiheuttaa pitkiä hengenvetoja ihan keskellä kirkasta päivääkin. Ihanaa!


Luminen kaupunki yllätti ja ilahdutti,

sillä Suomessa maan peitti vain vaivainen lumiutu.






Must see mestoja!

Pienen pieni silta täynnään lukkoja
Latvialaisen uskomuksen mukaan avioparin siltaan lukitsema lukko symboloi ikuista onnea ja yhdessäoloa. Ja avainhan pitää tietenkin heittää alapuolella virtaavaan pieneen jokeen. Mietinpä tässä vain, että kuinkahan paljon romumetallia sinne on jo ehtinyt kertyä.. Me tyydyimme matun kanssa siis vaihtamaan pusut sillalla. :) Oman lukon lisääminen teettää joka tapauksessa jonkun verran töitä, sillä silta on _hyvin_ täyteen ahdettu. You'll see!

Myös Zeppelin-ilmalaivahangaareissa
sijaitsevat myyntitorit kannattaa tsekata. Tarjolla on ihan kaikkea mausteista leivonnaisiin, sianpäitä ja -sorkkia, sisäelimiä ja omituisia hyydykkeitä, kuivattua ja tuoretta kalaa, pähkinöitä, vaatteita, käsitöitä ja tietenkin suklaata. Laima on takuuvarma riialainen tuotemerkki, jota kannattaa kokeilla. Saksasta hankitut hallit, joihin piti aikoinaan sijoittaa ilmalaivoja, ovat fiilikseltään hieman karuja, mutta ehdottomasti näkemisen arvoisia. Keskustori sekä hangaarit sijaitsevat välittömästi Riian keskustan Stockmannin takana olevalla alueella linja-autoaseman ja rautatieaseman vieressä. Tästä suuresta basaarialueesta huolimatta itse suosittelen vanhan kaupungin pikkukauppoja, joita on lähes joka nurkan takana.

Riian suurimmat ostoskeskukset
ovat Galerija Centrs, Alfa ja Domina, joiden sijainti ja tarjonta löytyvät helposti googlettamalla. Tietoa nähtävyyksistä (Ruutitorni, Vapauden muistomerkki, Stalinin hammas) löytyy selkeästi ja kootusti täältä.





Kuvia reissusta!


Tunnisteet: ,

3 kommenttia:

Blogger Kia kirjoitti...

Mahtia, ihanaa, kiitos, grazie <3

16/12/09  
Blogger syys kirjoitti...

Prego! Ajattelinki, että tästä saattaisi olla sinulle hyötyä <3

17/12/09  
Blogger Peps kirjoitti...

Hyvältä paikalta vaikuttaa :)

4/5/10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu