Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Klara Vappen!

3.5.2010

Klara Vappen!

Vappu sujui omalta osaltani rauhallisesti. Perjantaina kävin murun ja poikien kera heilumassa Ulliksella, jossa meno äityi aikamoisen villiksi :) Siis ei omalta osaltani vaan ympärillä juhlivien ihmisten ansiosta. Musta oli ihanaa, kun Oke ja Jahti alkoivat painimaan siellä mutaisella rinteellä
:--D Istuttiin jättiläiskokoisen pressun päällä, maisteltiin lonkeroa ja möykättiin juteltiin. Pojat on kyllä aivan mahtavia ja tykkään nähdä niitä aina kun mahdollista. Saisitte jäädä tänne pk-seudulle asustamaan kun koulunne joskus loppuu! Jossakin vaiheessa iltaa (~22:00) alkoi tihuttamaan, joten lähdettiin suunnistamaan kohti Kalliota. Puolessa välissä matkaa luovutettiin ja hypättiin matun kera sporaan ja oltiin jo ennen 12 kotona. Sankari oli juhlinut jo aamusta saakka ja nälkä oli hirveä :) Ei muuta kun tyytyväisinä ja mahat täynnä peiton alle! 



Lauantaina herättiin aikaisin (9:00) ja matu jatkoi takaisin kemuilemaan poikien kera. Minä suunnistin kaupunkiin ja näin pikaisesti Marissaa (pikkusisko) ja Markkua sekä Markun siskoa ja sen siskon miestä. Lauantai-ilta kului kuitenkin omalta osaltani kotosalla hyvän viinin, musiikin sekä asusteprojektin parissa. Tein niin mahtavat löydöt kierrätyskeskuksesta että meinasin haljeta, joten olihan se pakko päästä kotiin hommiin :) Taisin mennä siinä puolen yön jälkeen nukkumaan ja nappasin matun kainaloon joskus neljän aikaan aamuyöllä. Rakastan viikonloppuja, jolloin voi nukkua kaikessa rauhassa ja mikä parasta - syödä aamiaisen pitkän kaavan mukaan!

Eikka aka Eemeli aka E-zone aka Kakkaeemeli aka E-mies!

Niin ja muuten, perjantaina nappasin kympin lahjakortin AirBalticille narikkatorin renkaanheittoskabasta. Tarkoituksena oli nakata kolme rinkulaa kartalle ripustettuihin koukkuihin. Tarkoittaako tää nyt sitä, että saan alkaa suunnittelemaan uutta reissua? ps. Kolme yötä Lontooseen! 




Tunnisteet:

2 kommenttia:

Blogger Paula-Maija kirjoitti...

Kyllähän tuo lahjakortti nyt siltä kuulostaa, että reissua pukkaa... ;) Mukavan rennon kuuloinen vappu sulla myös!

3/5/10  
Blogger syys kirjoitti...

No mietin kyllä itse ihan samaa.. (; Täytynee alkaa stalkkaamaan airBalticin tarjouksia.

Niin ja muuten, niille on siis tulossa kesällä kuulemma ihan hyviä offereita eli kannattaa haistella jos joku edukas reissu löytyisi! :)

Vappu oli tosiaan lepposa, just sellainen mitä nyt kaipasinkin. :)

3/5/10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu