Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Italiasera: Moda Italiana

6.7.2010

Italiasera: Moda Italiana


Järjestyksessään 11. Italiasera käsittelee tällä kertaa italialaista muotia. Vaikka tämän postauksen voisi paremminkin livuttaa tuonne tyyliblogini puolelle, pidetään se muiden kanssasisartensa kera samassa paikassa. Alunperin keskiviikolla sovittu on air / live italiasera kera valloittavien tyttöjen siirtyy ensi viikolle, sillä - kas kummaa - yksi on reissussa ja toinen lähtee kuuntelemaan hyvää musiikkia. (;

Ensi kosketukseni italialaiseen muotiin tapahtui 7. luokalla. Hankin silloiselta perhelomalta (Terracina, Rooma, Napoli) Rocco Barocon tummansinisen merimiessäkin, joka kuitenkin katosi ajan kuluessa. Nythän löysin tilalle uuden ja vastaavan nahkaisen version, joka kieltämättä on ja näyttää tyylikkäämmältä kuin edeltäjänsä. Kissankokoinen Rocco Barocco -teksti silloisen säkin sivustalla ei ollut se kaikkein hekumallisin, mutta miellyin laukun muotoon todistettavasti jo vuosia sitten.

Kolmesta suosikkihuivistani kaksi on made in Italy. Molemmat on pelastettu Hämeenlinnan Fidasta muutamalla kymmenellä sentillä. Sen sijaan nahkavyö on kotoisin Faenzassa (vaihtokaupunkini) sijaitsevasta pienestä nahkaliikkeestä. Jättimäinen solki miellyttää edelleen vaikka vyö onkin siirtynyt toviksi sivuun (odottamaan vuoroaan) legginssikaudelta sekä kesämekoilta. Tai haaremihousuilta. Harmikseni huomaan, etten omista enää kuin yhdet siedettävät farkut. Lontoosta tuodut Desigualit toimivat edelleen, muut odottavat kirpparipusseissa pääsyä parempiin koteihin. Ylimpänä bostailevat laukut ovat myös kotoisin saapasmaasta ja stadin kirppareilta pelastettuja. Rakastan etenkin tuota karheaa, punottua materiaalia, jota en voi yksinkertaisesti vastusta.. Sen vuoksi laukku on ollut pakko saada sekä mustana että sinisenä.

Ankkavarjo oli 110% heräteostos liian monen Sprizin jälkeen. 
Siennasta pelastettu ankkaherra on kuitenkin palvellut käyttäjäänsä 
paremmin kuin hyvin.


Viimeisin ostokseni on Kauniista Veerasta löydetty Versacen takki, jota koristavat hauskat värilliset vetoketjut. Takki istuu paremmin kuin mikään muu aikaisemmin, ja jopa hihat ovat kerrankin tarpeeksi pitkät. Liputan siis mielelläni moda italianan puolesta, sillä se tuntuu tarjoavan minulle ronskeja, erilaisia ja erikoisia valintoja, kuoseja ja vaihtoehtoja. Ja tarpeeksi pitkiä hihoja.

Tunnisteet:

2 kommenttia:

Blogger Noora kirjoitti...

Äh, mä olen ihan pihalla näiden italia-serojen kanssa, kun oon ollut mökillä! Lupaan laittaa jotain italialaista päälle ensi viikolla ;)

6/7/10  
Blogger syys kirjoitti...

No sehän passaa (; Ja sillä voi hyvin kuitata seratan! Eli kuvaa kehiin sitten vaan! :)

8/7/10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu