Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Italialainen Anno Nuovo 2010 - vol. 1

1.1.2010

Italialainen Anno Nuovo 2010 - vol. 1


Uusi vuosi vaihtui Imolan maaseudulla sijaitsevassa pienessä ja sympaattisessa ladossa, jota lämmitti iso avotakka sekä kaksi pientä kamiinaa unohtamatta kahdenkymmenen hengen mölyävää ihmislaumaa. Ilta oli enemmän, mitä osasin odottaa ja kerronkin siitä myöhemmin. Ruokaa ja juomaa oli niin paljon kuin jaksoi tankata ja meille nosteltiin maljoja ja huudettiin ja hurrattiin, voi pojat mikä ilta! :)



Tiistai 29.12.2009


Terveisiä junasta matkalla Milanosta Bolognaan (matu nappasi pikkuläppärin reissulle mukaan, mikä osoittautui oikein mainioksi ideaksi). Täällä on satanut lunta ja mitä lähemmäksi Bolognaa päästään, sitä enemmän lunta on ollut. Lumikinoksia on joka puolella. Sää tosin on vaihtumassa Milanon aurinkoisesta ja viilleästä kelistä sumuiseksi, ja ainakin näin junan ikkunasta katsottaessa melkoisen kosteaksi. Jahka pääsen näyttämään lumiset kuvaterveiset Tampereelta Franscalle (vanha erasmus-ystävä), voin samalla kysyä kuinka paljon Bolognassa on mahtanut sataa lunta ennen Joulua. Täälläpäin isot lumimäärät ovat suhteellisen harvinaista herkkua, mutta kinokssista päätellen täällä on mahtanut pyryttää ihan kunnolla.



Saavuttiin Milanoon maanantaina 28.12. Hotel Siena Milano löytyi kivuttomasti ja jahka saatiin jätettyä ylimääräiset tavarat huoneeseen , jatkoimme matkaa Buenos Airesin sekä Duomon suuntaan. Hotelli sijaitsi ihan Piazza Rebuplican metroaseman vieressä, joten liikkuminen kävi jälleen kerran ihan mielettömän helposti. Keskustaa lähdimme valloittamaan siinä neljän tienoilla ja kuten varmasti monelle muullekin, yksi ilta Milanossa riitti oikein mainiosti. Milano on mahtava paikka shoppailla, mutta muuta ihmeellistä siellä ei juuri olekaan. Kapunki on iso, turistien valloittama shoppailutaivas, joka on kaukana aidosta italialaisesta tunnelmasta. Milano ei kuitenkaan ole niin kuiva, etteikö siellä kannattaisi käydä. Tarkoitan lähinnä, että ainakin meille yksi ilta riitti vallan mainiosti. Kierreltiin pari tuntia suurinta ostoskatua ihmetellen ja käytiin tsekkaamassa maailman vanhin goottilaistyyliä edustava Duomo. Täytyy kyllä myöntää, että rakennus oli paljon kauniimpi pimeällä valaistuna kuin tavan päivänvalossa. Kirkon sisältä löytyi tällä kertaa jonkin sortin näyttely, josta en kuitenkaan ottanut sen enempää selkoa. Minttukahvit kruunasivat kiertelyn kylmässä säässä eivätkä eri puolille Milanoa sijoitetllut valoinstallaatiotkaan (International Festival of Light 2009) olleet hullumpia. Iltakierros Milanossa oli siis meidän kohdallamme varsin onnistunut :)







Kun jalat ilmoittivat kiertylyn riittävän, suunnistimme paikallisen ruokakaupan kautta hotellille pienten suolaisten sekä viinin ja oluen ja kera. Italiassa ihanaa on juuri viinin hinta - pullot voi poistaa hyllystä alkaen kahdella eurolla.


Tätä kirjoittaessani ollaan siis matkalla Bolognaan, jossa on tarkoitus viettää kaksi seuraavaa yötä. Dormit ollaan sivuutettu nykyään jo aika hyvin matun kanssa kaksin reissaillessa (Italia on nyt meidän viides yhteinen reissukohde, hooray!) ja kuten Milanossakin, majoitutaan Bolognasssa kahden hengen huoneeseen. Arcoveggio hotelli hieman jännittää, sillä ainakin heidän kotisivunsa olivat erittäin lupaavat ja houkuttelevat - etenkin, kun yö aamiaisela maksoi 22€ per naama.


** Tässä vielä muutama random kuva Milanosta, aletaan pikkuhiljaa valmistautua syömiseen (taas) Saran luona täällä Imolassa. Paljon on vielä kerrottavaa, eli pysytään kuulolla! :) Ci sentiamo dpo ! Kuullaan myöhemmin !






Tunnisteet: , ,

4 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Juku teillä on ollu mainio reissu!
- Mari Kpo :)

5/1/10  
Blogger syys kirjoitti...

Kiitos! :) Reissu oli kyllä vallan muikea. Reissujuttu jatkuu ihan pian, eli päästään Bolognaan ja Imolaa!

5/1/10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Reissusi kuulostaa ihanalta, kerrothan pian loputkin!

Toivottelee suurItaliafani!

Erja

6/1/10  
Blogger syys kirjoitti...

Täältä pesee taas! :)

Ja kiitokset <3

6/1/10  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu