Oriveden mansikkametsässä

Mikä voisikaan ilahduttaa niin paljon, kuin yli 80 vuotiaan mummin
poimimat ja itse tehdystä tuokkosesta tarjoillut metsämansikat
kera aurinko- sekä tuulivoimalla kylmänä pidetyn maidon?

Amerikanlaiva

Laukussa leipää ja piimää vaan

Aika ajoin (oikeasti hyvin usein) koen valtavaa kaipuuta maailmalle. Koen tarvetta rakentaa pesää eri maihin, kaupunkeihin, paikkoihin, erilaisten ihmisten keskuuteen, joen tai järven rannalle, kerrostalon kattohuoneistoon, kellarikämppään tai baarin yläkertaan. Koen, että minun pitäisi saada asua vähintäänkin kaikilla mantereilla. Suuruudenhulluus tuppaa sumentamaan ajatusmaailmani kerta toisensa jälkeen.

Tai.. Miten niin? Miksi emme vain myisi koko (pientä) omaisuuttamme ja muuttaisi Tarun lailla Manchesteriin? Vaihtoehtoisesti voisimme lähteä opiskelemaan ulkomaille kuten graafikkosiskoni, jota kutsuvat kolmen vuoden tanssikoreografian opinnot brittilän Sunderlandissa. Siskon poikaystävä (myöskin graafikko) jatkaa sen sijaan opintojaan San Fransiscossa maalaten kaupunkimaisemia pleikka-jne-mitälie-pelien taustoille. Mieletöntä!  Lukioaikainen ystäväni lähtee jatkamaan teatterialan maisterinopintoja Saksaan suoritettuaan ensin opintonsa Damissa. 

Lapista kotoisin oleva ystäväni saa viikonloppuna luokseen italialaisen poikaystävänsä, johon tutustui hetki sitten päättyneellä erasmusvaihdollaan Pariisissa. Sara ja Martti asuvat jo kolmatta vuotta Kuopiossa, jonne Sara jäi ihastuttuaan vaihtonsa aikana Suomeen (ja HIMiin) sekä rakastuttuaan Marttiin. Sara on sama tyttö, kenen luona, Imolan maaseudulla, vietimme viime uuden vuoden. 

Elämä on liian lyhyt siihen, että jäisin vain miettimään mitä ehkä joskus haluaisin tehdä. Tai missä haluaisin asua. Suuret suunnitelmani ovat tulleet siihen pisteeseen, että ehdotan kaiken ylimääräisen säästämistä ja pitkän reppureissun heittämistä jonnekin päin maailmaa Matun valmistuttua parin vuoden päästä. Sen jälkeen voisimme perustaa oman vierasmajan johonkin mieltäylentävään paikkaan ja jäädä sinne, kunnes saisimme homman toimimaan ja ensimmäiset työntekijät leipiimme, jotta voisimme palata vierailulle Suomeen. Mieluiten tietenkin kesällä, lautailla nyt pystyy keskellä (ulkolaista) kesääkin kunhan valitsee sijaintinsa oikein.

Haaveita ja unelmia pitää olla, tässä niistä yksi. Tiedän ettei Matu osaa vielä suhtautua ajatukseen ulkomailla asumisesta, mutta uskallan väittää tulevan kuukaudenmittaisen reissun avaavan silmiä aiemmin vain lyhyitä pyrähdyksiä (viikosta kahteen, kuten suurin osa meistä) harrastaneelle komistukselleni. Vajaa viisi kuukautta Italiassa on tehnyt omalla kohdallani tehtävänsä. 

Yksi suuri päätös on kuitenkin tehty. Paljastan sen kuitenkin vasta, sanotaan nyt vaikka elokuun 13. päivä perjantaina. Arvatenkin tuo päivä on varmasti monen muunkin ihmisen onnenpäivä? Ü

Halutaan isompi koti ja valkoiset seinät

 :)

Heart-shaped Island

I've always been in love with Croatia.

Ala-asteen mantsan tunnit

Ja mitä tapahtuikaan, kun juuri hetki sitten ihailin Annin löytämää vanhaa karttaa.. Ala-asteen kultaisilta ajoilta mieleeni ovat painuneet discoissa tanssitut ensimmäiset hitaat, poikien kanssa vaihdetut nopeat poskipusut, rosvo ja poliisi, tervapata sekä kuudennella luokalla toteutettu Ahvenanmaan luokkaretki. Sekä koulun karttavarasto. Kapea, pimeä ja hämyinen huone piilotteli vanhoja, kerrassaan ihania pahvisia eläin-, lintu- ja anatomiatauluja niistä suurista maailmankartoista puhumattakaan.

Nostalgiset fiilikset sekä valtava riemu repesi Outin järjestämillä kakkukesteillä - tyttö oli naarannut kaikkia edellämainittuja (lukuunottamatta eläinaiheisia) pahvitauluja parin viikon takaisesta huutokaupasta. Nyt kotona majailevat kaksi metriä leveä ja saman verran pitkä kartta Tyynenmeren saarista sekä hieman pienempi kartta pohjois-Amerikasta. Molemmat ovat juurikin niitä vanhoja ja kankaisia helmiä, joita ihailin salaa ala-asteen karttahuoneessa. Ainakin yksi valtavan iso (pari metriä leveä) kartta läntisestä pallonpuoliskosta on vapaana. Kartta oli vieläpä aivan tautisen vanha, eli jostakin 1900-luvun alusta. Tarjouksia saa heitellä tai lisätietoja kysellä, voin sitten forwata tiedon eteenpäin tai pyytää kuvia.

Koska kakkukestit venyivät ilta yhteentoista, en enää kotiin päästyäni jaksanut alkaa kuvailemaan niitä. Teen sen kuitenkin tänään! Haussa on enää suurempi asunto, jonka seinille kartat saisi mahtumaan. Meillä kun on jo entuudestaan se kaksi metrinen Amsterdamista tilattu maailmankartta. Juliste ei kuitenkaan enää tunnu yhtään niin hienolta, mitä nämä oman ikäiseni rullattavat kangastaulut.  

Kaikki tämä onni lienee bussista löydetyn käsilaukun palauttaminen 20-luvulla syntyneelle herttaiselle mummolle. :)

Missä mekkokelit?

Sinä päivänä kun allekirjoittanut lähtee ulos kesämekossaan, sataa takuuvarmasti. Ja tietenkin kaatamalla.  Onneksi Siennasta pelastettu ankkavarjo suojasi kastumiselta ainakin osittain painellessani iloisin mielin kohti Ruoholahden Ciao Caféa, jonne oltiin sovittu treffit tyttöjen kera.

Ilta täytti uskollisesti kaikki lempparimaalleni ominaisimmat piirteet: jäätelöä (ennen pääruokaa), myöhäinen päivällinen, myöhästelyä, komea tarjoilija sekä kuuma ja kostea, veitsellä leikattava paksu ilma. Dolce far niente oli saanut niskaansa vaatteet läpikastelevan sadekuuron, jonka vuoksi tyttö napattiin mukaan vasta Zio Pepen edestä - joka oli kiinni. Ravintola oli päättänyt jäädä kesälaitumille,  joten vaihdoimme paikan lennosta Kampin Pasta la vistaan. Punavuoren Nerone saa siis vielä odottaa. (Pasta la vista oli hyvä paikka, mutta ei omasta mielestäni pärjännyt Neronen salaatille) Lyhyt ja mukava ilta päätettiin Shakeriin.

Sää oli niin kuuma ja trooppinen, ettei toissakesäinen Italianreissu ollut enää mitenkään verrattavissa. Ja huom, tuolloin muuten-niin-kovis reissaaja lähti häntä koipien välissä paria viikkoa aikaisemmin kotiin - Bolognan kuuma ja kostea ilmasto oli aivan liikaa tällaiselle syksystä nauttivalle suomalaiselle likalle. Etenkin kun kaveri pääsi töihin ja päivät olisi pitänyt viettää yksin keskustassa kierrellen. Nyt on kuitenkin ollut hyvä sauma totuttautua tulevaan Thaimaankoitokseen, joka starttaa tammikuussa 2011.

Ihan hupsu jäi kaikista kuvista pois, mutta otoksia löytyy etenkin Paula-Maijan blogista :) Tyttö on hankkinut uuden ihanan lelun, eli Canonilla tallennettuja hetkiä voidaan jatkossa seurata edellistäkin malttamattomampaan tahtiin :)

Karhusaari @ 17/7/10

Ainoa oikea tapa viettää kesäviikonloppuja.

Doungnut Plant @ New York City

Tänne vaan on päästävä kunhan nyki ensimmäistä kertaa kutsuu!

via

These are not shoes.

They are sandals. And they shall come with us to Thailand!

"Sanük, which means "Fun & Happiness" in Thai, was started by a Southern California surfer with a whacked out taste in footwear. His goal was to design unique sandals that would survive jungle treks lookinig for surf or just keep you smilin' and stylin' at your local beach break."

Sanük on lähtöisin 90-luvun lopun Kaliforniasta, jossa surffaajat halusivat kehittää rentoon elämäntyyliinsä sopivat jalkineet. Ja koska sandaaleilla ei päässyt paikkakunnan "hienoimpiin" baareihin, ei auttanut muu kuin ommella päälliset tuttuihin släbäreihin. (;

"Sanukin resepti on nerokkaan yksinkertainen: erittäin kevyet, pehmeäpohjaiset ja notkeat jalkineet antavat jalan tehdä sitä työtä johon se on tarkoitettukin! Jalkineissa ei ole juuri minkäänlaista kiertojäykkyyttä, mutta pehmeä pohja suojaa jalkaa kaupungin kovilta kävelyalustoilta." -Skandinavian Outdoor Store

Hämeenlinnan Intersportin kesäalesta 45€:lla (ovh. norm 59€) pelastetut sandaalit tuntuvat jaloissa aivan käsittämättömän hyviltä. Ovh:ta edullisimmin popot saa Bradosilta (49€), josta löytyvät myös juuri nuo meidän pelastamat Sanük Hemp -tossut. Suosittelen ehdottomasti kaikille reissaajille, sillä nämä eivät hierrä edes ilman sukkaa!

Rouva chili

Matiaksen pensas kasvatti tasan yhden habaneron. :D

Cielo e Terra

Aurinkoiset kesäpäivät sekä kameran enemmänkin poikkeukseksi muodostunut unohtelu ovat pitäneet meikäläisen poissa blogin ääreltä. Viikonloppu kului uiden, rentoillen sekä ystävien seurasta nauttien kera gin tonicien. Viime kesänä purrut uimakärpänen (sitten lapsuuden) ei ole laantunut mihinkään ja suurin osa ajasta kului järvessä läträten. Vedenpinnasta kimpoileva pallo sen sijaan unohtui Espooseen, joten viime viikonloppuna pikkulasten päistä kimpoillut pallo ei aiheuttanut harmia kenellekään, hoho. No, eihän tuo satu, mutta saattaa säikäyttää. Tarjoustalosta poistettu vitosen pallo on hauska ja leppoisa vesipeli ihan meille isommillekin (; Ja tuohan on sitten pakko muistaa ottaa mukaan thaikkuihin. Kuten jatsi sekä frisbee, jossa alan olla jo aika haka. Tule jo seuraava viikonloppu, tule!

;*

Kaikki kuvat Henkalta 

Italiasera: Moda Italiana

Järjestyksessään 11. Italiasera käsittelee tällä kertaa italialaista muotia. Vaikka tämän postauksen voisi paremminkin livuttaa tuonne tyyliblogini puolelle, pidetään se muiden kanssasisartensa kera samassa paikassa. Alunperin keskiviikolla sovittu on air / live italiasera kera valloittavien tyttöjen siirtyy ensi viikolle, sillä - kas kummaa - yksi on reissussa ja toinen lähtee kuuntelemaan hyvää musiikkia. (;

Ensi kosketukseni italialaiseen muotiin tapahtui 7. luokalla. Hankin silloiselta perhelomalta (Terracina, Rooma, Napoli) Rocco Barocon tummansinisen merimiessäkin, joka kuitenkin katosi ajan kuluessa. Nythän löysin tilalle uuden ja vastaavan nahkaisen version, joka kieltämättä on ja näyttää tyylikkäämmältä kuin edeltäjänsä. Kissankokoinen Rocco Barocco -teksti silloisen säkin sivustalla ei ollut se kaikkein hekumallisin, mutta miellyin laukun muotoon todistettavasti jo vuosia sitten.

Kolmesta suosikkihuivistani kaksi on made in Italy. Molemmat on pelastettu Hämeenlinnan Fidasta muutamalla kymmenellä sentillä. Sen sijaan nahkavyö on kotoisin Faenzassa (vaihtokaupunkini) sijaitsevasta pienestä nahkaliikkeestä. Jättimäinen solki miellyttää edelleen vaikka vyö onkin siirtynyt toviksi sivuun (odottamaan vuoroaan) legginssikaudelta sekä kesämekoilta. Tai haaremihousuilta. Harmikseni huomaan, etten omista enää kuin yhdet siedettävät farkut. Lontoosta tuodut Desigualit toimivat edelleen, muut odottavat kirpparipusseissa pääsyä parempiin koteihin. Ylimpänä bostailevat laukut ovat myös kotoisin saapasmaasta ja stadin kirppareilta pelastettuja. Rakastan etenkin tuota karheaa, punottua materiaalia, jota en voi yksinkertaisesti vastusta.. Sen vuoksi laukku on ollut pakko saada sekä mustana että sinisenä.

Ankkavarjo oli 110% heräteostos liian monen Sprizin jälkeen. 

Siennasta pelastettu ankkaherra on kuitenkin palvellut käyttäjäänsä 

paremmin kuin hyvin.

Viimeisin ostokseni on Kauniista Veerasta löydetty Versacen takki, jota koristavat hauskat värilliset vetoketjut. Takki istuu paremmin kuin mikään muu aikaisemmin, ja jopa hihat ovat kerrankin tarpeeksi pitkät. Liputan siis mielelläni moda italianan puolesta, sillä se tuntuu tarjoavan minulle ronskeja, erilaisia ja erikoisia valintoja, kuoseja ja vaihtoehtoja. Ja tarpeeksi pitkiä hihoja.