Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

KAUKOKAIPUU

29.6.2010

I miss you !

Näiden kuvien jälkeen pintaan nousi aikamoisen kova ikävä viime syksyiselle Damin reissulle yhdessä kuuden ihanan pojankolpin kera. What happens in Amsterdam, stays in Amsterdam. I'm sure we'll meet again!




 

Tunnisteet:

Dave Grohlin lempibaari @ Lontoo

Dave Grohlin lempparibaari osui ja upposi - pieni (70 neliötä?) ja rosoinen kuppila oli kodikas ja viihtyisä. Kaikki hienostelut oli karsittu, pullot olivat reteästi esillä avohyllyillä ja seinät oli vuorattu rockbaareille ominaiseen tapaan milläs muulla kuin julisteilla. Hanasta sai bisseä, mutta melkein kaikki ottivat tuopin sijasta pullon. Two Magners and Cheers!

Kun pikkuinen ranskanbulldogi säntäsi ovella jalkoihimme, olin myyty. Ja kun pubissa istunut vaalea housuinen poika kysyi (tietämättään) omistajalta kenen hauva on, kuului vastauksena kaikkien teidän. Koiraihmisille tiedoksi, että hauvalla oli paikanpäällä oma ruoka- ja juomakippo eikä musiikki ollut päiväsaikaan liian kovalla. Ilopissat väännettiin useaan kertaan baarin kuluneelle puulattialle ja kaikkia vieraita piti päästä haistamaan useaan kertaan.







Tunnisteet: ,

28.6.2010

Saunaniemen Juhannus

Jussi sujui rennon rauhallisesti Savon mökillä yhdessä siskojen, siskon miehen sekä faijan kera. Perjantaina mukaan kutsuttiin myös mökkinaapurit ja ilta kului rattoisasti muurinpohjalettujen sekä grillin parissa. Sää oli kaiken aikaa aurinkoinen ja lämmin. Itikat poissa pitänyt lämmin etelätuuli ei haitannut yhtään, sillä hyttysiä oli tänä vuonna enemmän kuin ikinä. Matu jäi Helsinkiin töihin, sillä viikonlopusta nappasi talteen Thaimaanreissun menopaluun hinnan. Aika hyvä saalis noin viikonlopulta!

Lautapelit ovat aina olleet ykkösiä, joten niitä hakattiin taas tälläkin kertaa aamusta iltaan. Jungle Speed on ehdoton, suosittelen hauskaa ja nopeutta vaativaa peliä kaikille! Cluedon, Bogglen, korttipelien sekä Trivialin ohella arvuuteltiin Yhdysvaltojen osavaltioita. Nuorin sisko osaa ihailtavasti kaikki ulkoa. Markku (siskon mies) on asustellut useamman vuoden sekä Yhdysvalloissa että Ruotsissa, joten osavaltiokilpailulta ei vältytty: nuorin sisko sekä miehensä unohtivat molemmat yhden, oma saaliini kipusi seitsemääntoista (/50). Ei kamalan hyvin, mutta väitän tuloksen olevan paljon parempi, mitä useammalla muulla.

Kuinka monta osavaltiota muistuu mieleen lonkalta, ilman fuskua? (;

Tunnisteet: ,

24.6.2010

Thaikkuhaasteen voittajat


Pussukat lähtevät verkkolippiksestä nostettuina
(jonka unohdin kotiin voi helvvv* tajusin vasta nyt!!)
uusiin koteihin gummy bearin sekä Hannan tykö.

Laittelen teille postia kunhan palaudun reissulta :)

Kiitokset vielä kaikille hyvistä vinkeistä!


23.6.2010

Aviafobia

Voisi kuvitella, että tulevien reissujen fiilistely nostaisi pinnalle aina ja vain niitä positiivisia tuntemuksia. Vaikka pystynkin heittäytymään hetkellisesti kirkkaan siniseen veteen ja riippumattoon kookosdrinkin kera, en pääse eroon hirvittävästä lentopelostani. Kun jo Euroopan sisäiset lennot aiheuttavat ahdistusta ja itkua, miten ihmeessä selviän matkastamme Bangkokiin?

Minulle on useaan otteeseen kerrottu, ettei suuremmissa lentokoneissa istuminen ole yhtään niin kamalaa, mitä pienten purkkien kyydissä. Arvaatte varmaan, että olen kalunnut läpi useita eri sivustoja ko. aiheesta. Edes Finnair ei toistaiseksi järjestä kursseja lentopelosta ja sen käsittelystä. Muistan lukeneeni jonkin yhtiön lehdestä, ettei turbulenssi voi pudottaa konetta. Tällaiselle (lento)pelkurille sen uskominen on täysi mahdottomuus - turbulenssi meinaa jo itsessään viedä minulta hengen.

Olisinkin kysellyt josko jollakulla olisi joitain rohkaisevia kommentteja, faktoja tms sivuja (joihin en vaikka olisi vielä törmännytkään) lentopelosta ja aiheen käsittelystä. Tuleva, piinaava ja PITKÄ lento kauhistuttaa jo valmiiksi ja tekisin kaikkeni, jotta saisin itseni ruotuun ennen tulevaa koettelemusta.



Now I know why they tell you to put your head between your knees on crash landings. You think you're going to kiss your ass good-bye.


~Terry Hanson

Tunnisteet:

Letkumatkailua Puolassa

Kun aamuisen metrolehden sivulta ponnahti esille mustavalkoinen mainos "Matkoja Herrasmiehille" sekä sen alla  Se"erilainen matkatoimisto"!  vei uteliaisuuteni voiton. Letkunmatkat tarjoaa ykkösluokan aktiviteettilomia Puolaan. Ja vain Puolaan.

Sivusto itse kirjoittaa näin:

"Vaimot ja tyttöystävät!

Parisuhteen parempien puoliskojen ei tarvitse olla huolissaan miestensä turvallisuudesta ja uskollisuudesta matkallaan. Letkun Matkat järjestää ainoastaan korkeatasoisia ja korkeamoraalisia tapahtumia ja nähtävyyksiä joissa ei ole turhia ja epätoivottuja "houkutteita" miehille! Nämä eivät ole mitään -70 luvun "Keihäsmatkoja"!

Tsekatkaa!
letkunmatkat.com

Tunnisteet:

22.6.2010

Mondo - Thaimaa


Huuto.netistä kuudella eurolla (!) naarattu pränikkä Thaimaan matkaopas (2008) rantautui tänään kotiin - melkoinen löytö, sillä kirjan ovh on  ~23€. :) Huomenna arvotaan kaksi Par Avion passipussia kisaan osallistuneiden kesken, kuullaan siis piakkoin !

Tunnisteet:

Only Hot With Experience


Miksei Suomen katukuvassa voi olla yhtä nasevia työpaikkailmoituksia?

Tunnisteet:

Terveiset Earl's Courtin pubeista

Hienot ladyt juovat kuulema vain puolikkaita pinttejä.
Minä en.


Tunnisteet:

21.6.2010

Londiniumin takapihoilla

Palataan hetkeksi takaisin Lontooseen. Viimeisin reissu trenditietoiseen miljoonakaupunkiin oli onnistunut kaikkine kulinaristisine kokemuksineen harmaasta sadesäästä huolimatta. Kun syksyllä 2008 vietimme viikon roomalaisten perustamassa Londiniumissa, oli sää aurinkoinen ja lämmin. Toista oli vuoden 2010 kolea, tihkuinen ja märkä kevät.

Kaupungin arkkitehtuuri vaihtelee jo kortteleittain, eikä mielenkiintoisista kaupunginosista ole puutetta. Mitä viime kerralla emme tehneet, kävimme nyt läpi sitäkin hanakammin - käveltyämme (kuten jo edelliselläkin kerralla) ohi kohteidemme ja ulos kartalta näimme paljon sellaista, mihin kohdeturistit eivät törmää. Tottakai minunkin on nähtävä ne suurimmat ja tärkeimmät nähtävyydet, mutta sen jälkeen paukkaan mieluummin tutkimaan kaupungin sivukatuja ja pieniä kuppiloita, kuin keskittyisin kaupungin suurimpiin ja tunnetuimpiin ostoskatuihin tai trendikuppiloihin.

Matun kanssa olikin jo puhetta siitä, että Lontoon pubikierroksesta pitäisi ottaa jokavuotinen tapa. Missä ovat ne oman kotimaan välittömät, aidot ja hyväntuuliset, hämyiset pubit? Britti-pubien ovien sulkeutuminen ennen puolta yötä (se ainoa miinus) juontaa juurensa toiseen maailmansotaan, jolloin työmiehet piti saada aikaisin aamulla ylös rakentamaan pommeja. U know, no bombs, no changes. Miesten tapana oli paukata kulmakunnan pubiin aina duunien jälkeen, jonka vuoksi oli säädettävä laki takaamaan miesten työkunto heti aamusta. Nerokasta? Ehkä, mutta sota ei. Eikä se, että nykyturistit eivät saa nauttia paikallisesta iloisuudesta kuin iltayhteentoista saakka.


Tunnisteet:

Turvottaako matkalaukkua?

Ennen suolaisten liikakilojen maksamista kannattaa tarkistaa jo lentoja varatessa omille matkatavaratottumuksilleen soveltuvin lentoyhtiö Luggalimits.com -sivuston avulla. Jos haluat kantaa paljon tavaraa niin käsimatkoissa kuin ruumassakin, on lyömätön ykkönen KLM.

Tunnisteet: ,

Reissutamineet: Makuupussi

Kuukaudenmittaiseen Thaimaan reissuun on aikaa 199 päivää, mikä on ihan liian paljon kärsimättömälle ja matkakuumeiselle ihmiselle. Tänään sen sijaan päättyy Thaimaa-aiheinen kisa, johon ehtii vielä mainiosti mukaan aina puoleen yöhön saakka. Vastaajan ei tarvitse olla paikan päällä vieraillut reissaaja, sillä kommentiksi riittää mainiosti maakohtainen linkkivinkki vaikkapa nähtävyydestä, paikallisesta herkusta, saaresta - ihan mistä tahansa.  Eli myös kaikilla nojatuolimatkailijoilla on hyvät mahdollisuudet napata Par Avion -passipussi seuraavalle reissulleen tai vaikka lahjaksi ystävälleen. Vetoketjupussukka on tarpeeksi iso myös matkalippuja varten, joten ah sitä ihanuutta, kun kaikki tärkeät paperit ovat samassa taskussa! Meillä on siis käytössä samanlaiset, joista ei enää luovuta.

Edesmennyt lauantai kului leppoisasti Partioaitassa kierrellen. Tarkoituksena on päivittää oma reissutamineisto, jonka kärjessä paikkaansa etsivät ainakin kevyet (~600gr) makuupussit, kävelyä kestävät sandaalit sekä pieneen tilaan menevä reissutyyny, jonka olen onnistunut kadottamaan. Miten tyynyn suojapussi voi olla tallessa, mutta itse tyyny ei? Eikö se mene aina juuri toisinpäin?





Deuter Dreamlite 500 Large on ultrakevyt ja todella pieneen tilaan pakkautuva varteenotettava vaihtoehto. Makuupussin paino on vaivaiset 650 grammaa ja kokoonpakattuna se vie tilaa hurjat 13x26 cm. Pussin pituus riittää tällekin reissaajatytölle (183cm), sillä maksimipituus on 200cm. EN13537-standardin mukainen lämpötilaluokitus on +17/+15/+3°C. Retkityynyt sen sijaan näyttivät olevan tarjouksessa 7,90€ (ovh vaivasen kympin), joten taidan käydä poistamassa oman kappaleeni työpäivän jälkeen.

Tapoja on kuitenkin monia. Ja niin on reissaajiakin. Monet jättävät kesäpussin omaan arvoonsa suosien pelkkää puuvillaista lakanaa tai silkkimakuupussia. Jälkimmäinen onkin suuren suosionsa johdosta kallistunut roimasti ja luotettavien tietolähteiden mukaan vastaavia unipusseja saa Aasiasta vaivaisella parilla dollarilla. Vaihtoehtona voi pitää myös intialaista lungia, huivimaista miestenvaatetta, josta saa tarvittaessa peiton tai lakanan. Lungit maksavat tinkaustaidoista riippuen parisen euroa, eli ne suomalaiset halpapuuvillaiset lakanat kannattaa jättää hyllyynsä. Tiedättehän, ne jotka menevät heti ensimmäisessä pesussa ryppyyn ja joita ei saa millään sileiksi.

Jäämme siis vielä puntaroimaan sitä, minkälaisessa unipussissa/kietaisulakanassa omat yöunet vietetään. Epäilemätä ei ainakaan kuvanmukaisessa, vaikka taloudesta löytyykin eräs miespuolinen isojen kalojen fanittaja. (;


Tunnisteet:

16.6.2010

My Travel Life



Tunnisteet: ,

14.6.2010

Serata in Italiano

Questa volta abbiamo dovuto scrivere in italiano ma non ho usato la lingua italiana per molto tempo!
Per questo motivo voglio presentarvi alcune delle citazioni:

"Per fare un amico basta un bicchiere, per mantenerlo non basta una botte"
– Ystävän saamiseen riittää lasillinen, ystävän pitämiseen ei tynnyrikään.

"Un pasto senza vino è come un giorno senza sole"
– Ateria ilman viiniä on kuin päivä ilman aurinkoa.

"Meglio un giorno da leone che cento da pecora."
 Mieluummin päivä leijonana, kuin sata lampaana.

"Val più la pratica della grammatica."
–  Experience is more important than theory.

"Vivi e lascia vivere."
–  Live and let live.

"Volere è potere."
– Where therès a will there's a way.
 
 
E il mio preferito: Amare e mangiare!

(Tarkoituksena oli siis italiaserailla in italiano, mutta sen puhumisen ja kirjottamisen vähyys lähikuukausina sai minut loikkaamaan sieltä missä aita on matalin, eli esittelin italiankielisiä fraaseja :)

Tunnisteet: ,

11.6.2010

I Travel to Share Things

Muistatte varmaan aiemman postaukseni George Clooneyn uusimmasta elokuvasta Up In The Air? Tutustuttuani paremmin elokuvan arviointeihin ja sisältöön IMBd:n sivuilla, törmäsin seuraavaan quoteen:

Ryan Bingham:
If you think about it, your favorite memories, the most important moments in your life... were you alone? Life's better with company.

Literally, pysähdyin hetkeksi täysin luettuani ko. pätkän. Olen jo pitkään etsinyt inspiraatiota kirjoittaakseni siitä, miten omakohtainen näkemykseni yksinmatkustamiseen on muuttunut. Mietin aihetta viimeksi eilen (matun ollessa jo hämeenlinnassa, jonne minäkin lähden tänään) viinilasillisen ja webin (geek) äärellä.

Vaihto-opiskeluni ajan reissasin suurimmaksi osaksi yksin. Noustessani busseihin, juniin, uusien tuttavuuksien kyyteihin ja lentokoneisiin, olin yksin. Nautin siitä vapauden tunteesta, joka vei minua minne halusin ja jota kukaan muu kuin minä, ei pystynyt kontrolloimaan. Heräsin yksin, söin yksin ja painoin pääni tyynyyn mitenpä muuten, kuin yksin. Ellen sitten sattunut olemaan niin onnekas, että dormissa nukkui joku toinen samaan aikaan.

Hetkinen, sanoinko juuri "onnekas"? Kyllä. Nykyiset fiilikset ovat vaikuttaneet käsitykseeni siitä, minkälaista reissaamiseni loppujen lopuksi oli. En väitä, ettenkö olisi halunnut painautua jonkun kylkeä vasten tai toivottaa hyvät yöt jollekin, kenet tunnen. Jaoin aamiaiseni muutamia kertoja samassa hostellissa asuvien ihmisten kanssa ja muistelen niitä hetkiä edelleen suurellä lämmöllä. Lähdettyäni kaupungille, nähtävyyksien pariin tai minne tahansa uusille huudeille, olisin mieluummin eksynyt jonkun kanssa, kuin yksin. Näitä asioita miettiessäni koen joskus surullisuutta, joskus iloa mutta useimmiten ylpeyttä siitä, miten paljon olen oppinut ja kehittynyt matkani varrella. En väitä enkä sano, että tieni tähän pisteeseen olisi vaatinut reissaamistani - sen voi oppia monella muullakin tavalla. Minun kohdallani se kuitenkin sattui isän vanha reppu selässäni.

Vaikutun harvoin, mutta silloin sitäkin lujemmin. Vaikka elokuva ei ole niin spektaakkelimainen kuin joku saattaisi kirjoituksistani kuvitella, iski se minuun kovemmin, kuin mikään muu elokuva aiemmin. Haaveet ja turha vouhotus (huom, omalla kohdallani) yksin reissaamisesta, asumisesta ja olemisesta, asioiden näkemisestä ja kokemisesta ovat muuttuneet kertalaakista. Nämä tapahtuivat siis jo tavattuani Matun, mutta pääsin vihdoin purkamaan sanoiksi sen, mitä tunsin ja koin oman vaihtoseikkailuni aikana. Nostin liian korkealle jalustalle sellaisia asioita, jotka eivät sinne kuuluneet. Yliarvostin erakoitumista, yksinolemista ja omaa olemistani. Tuijotin ehkä liiankin sokeasti omaan napaani, sillä halusin kaiken heti ja vain itselleni. En osannut enkä edes halunnut jakaa kokemiani asioita - iloja ja suruja, yllätyksiä ja kaikkea sitä, mitä matkustaminen pitää sisällään. Miksi minun piti piilottaa ne muilta?


Koska loppujen lopuksi se vaan on niin, että parhaat muistot koetaan yhdessä jonkun kanssa. Ettekä usko miten hyvältä tuntuu päästä vihdoin kirjoittamaan auki se asia, joka on muuttanut minua eniten tähänastisessa elämässäni. En vaihtaisi päivääkään mutta tiedän, että tulevaisuudessa aion nauttia reissuista ja olemisesta yhdessä muiden ihmisten kanssa. Jakaminen on kaksinkertainen ilo eikä kenenkään pitäisi jättää sitä mahdollisuutta käyttämättä. :)

***

Materiaaliluopumisestani on mainittu myös edellä mainitussa blogikirjoituksessa sekä täällä, jossa aihealue pyörii tyylin ja omien mieltymysten seassa.

Tunnisteet:

10.6.2010

Google dot com part 2

Google dot com

9.6.2010

Lähiseutumatkailua @ Espoo


Tuuli puhalsi just sopivasti paidan sisään
ja näytän Michelin mieheltä :,,,,D
Olo on vielä liian sekainen kirjoittamaan
mitään eilisestä Green Dayn keikasta,
jota olin odottanut sieltä kutosluokalta saakka.

Nämä otokset ovat viime viikkoiselta yllätyspiknikiltä,
jonne muru vei mut suoraan töistä :*
Espoossa on mahtavia mestoja!


ps. muistakaa osallistua Thaikkukisaa! :)

Tunnisteet: ,

4.6.2010

Thaikkuhaaste !

Perjantai-iltapäivä on hyvä aloittaa Thaimaa-aiheisella haasteella kaikille lukijoille. Koska allekirjoittaneella ja murullaan ei ole maasta muuta tietoa, kuin pallontallaajien foorumit sekä Mondon opas, kuulisimme mieluusti muitakin vinkkejä. Osallistumiseen ei vaadita paikan päällä reissaamista tai "varsinaista" tietämystä. Voit siis kaivaa jonkun kivan ja hyödyllisen - luotettavan - vinkin (liittyen ihan mihin tahansa) Thaikuista. Mikä saari kannattaisi ehdottomasti tsekata? Mitä paikallista ruokaa suositellaan kokeiltavaksi? Olemme nimittäin aikamoisia herkkusuita ja yritämme tyypata kaikkia mahdollisia - paikallisia - syötäviä reissuillamme :) Löytyykö jotain vinkkejä kielestä? Vinkkejä matkantekoon kuumassa ja kosteassa ilmastossa? Tiedätkö superhyvän biletyspaikan tai aiheesta kertovan blogin? 

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kaksi kankaista Par Avion -kirjekuoripussukkaa (värit postitetaan mielivaltaisesti). Meillä kuvan pussukat toimittavat passipussin virkaa. :) Pussukka on siis sen verran iso, että passi ja matkaliput livahtavat sisälle mainiosti! Strategiset mitat ovat 18cm x 9.5cm.


Pussukat arvotaan kaikkien vastanneiden kesken.
Lisää vinkkisi mukaan s-postisi tai laita se osoitteeseen:
marynell (at) live.it !

Pidetään tätä voimassa vaikka
21.6.10 saakka!

Tunnisteet: ,

2.6.2010

Ciao!

Anteeksi hiljaiseloni, minulla on ollut jos minkälaista puuhaa viimeisten viikkojen aikana. Tulevana lauantaina juhlitaan graafikkosiskon valmistujaisia. Arvosanakseen Marjukka sai täydet 5, aivan kuten isosiskonsa viime vuonna (; Seuraavana viikonloppuna ovat luvassa vessapaperinheittokisat Kokemäellä, joka on miehen sukulaisten luotsaama tapahtuma.

Hämeenlinnan Wanajafestit olisi pakko tsekata, sillä paikanpäälle saapuvat Eput, Mokoma, Stam1na ja Viikate - eli kaikki herkut. Eput ovat yksinkertaisesti aivan mahtavia livenä, sillä tunnelma on aina ihan katossa ko. keikoilla. Johtunee siitä nostaligiasta, mitä kaikkien tuntemat ja osaamat biisit aiheuttavat katsojissa. :) Green Day on jo ensi viikolla, enkä vieläkään osaa kuvitella näkeväni ainaisen lempparibändini livenä. Yhtyettä on odotettu Suomeen jo 15 vuotta (minä seiskaluokalta lähtien), eli jo on aikakin tulla viihdyttämään meitä! U2 ja p!nk odottavat sitten vähän myöhemmällä ajalla. Haluaisin myös poiketa Valkosipulifestareilla, onko kellään niistä mitään kokemusta?

Kesälomaakin ollaan suunniteltu sekä trippiä lämpimään ensi vuoden alusta. Niistä kuitenkin lisää myöhemmin! Energiat ovat tällä hetkellä eräässä salaisessa, matkustukseenkin liittyvässä projektissa, jota pääsee lukemaan kommentoimalla tähän postaukseen oman s-postinsa (jotta voin kutsua teidät mukaan lukemaan). (;

Ciao e ci sentiamo !

Tunnisteet: